Sanat eivät riitä

Sanat eivät riitä kuvailemaan mikä onnen tunne valtasi kehon kun testiin ilmeistyi kaksi viivaa. Sanat eivät myöskään riitä kuvailemaan mikä pelko hiipi mieleen muutamaa minuuttia myöhemmin. Tämä toinen kerta tuntuu paljon vahvemmin kuin se ensimmäinen plussa 2,5 vuotta sitten. Sillon ei vielä tiennyt mikä vuoristorata on edessä ja oikeasti kuinka onnekas oli kun tokassa kierrossa tärppäsi. Tällä kertaa oltiin myös onnekkaita ja plussa tuli kolmannella kerralla, mutta jotenkin tää on ollut henkisesti sata kertaa rankempaa nyt! Sen takia tiedän että jos ne kaksi viivaa nyt hiipuukin pelkäksi yhdeksi viivaksi niin pettymyskin tulee olemaan moninkertainen. Mietin melkein uskallanko edes kirjoittaa tätä tai sanoa ääneen että testi oli positiivinen.

Huomaan ajattelevani että "sitten kun viikko on mennyt voin olla vähän rauhallisemmin". Tuttua ajatuksenjuoksua varmaan jokaiselle joka on raskaana ollut ja muistan sen kyllä hyvin edellisestä raskaudesta! Niin sitä aina kuvittelee että sitten kun sitä ja tätä niin uskallan ottaa iisimmin. Mutta aina tulee uutta pelättävää:D Ihan viimeisimpänä "sitten kun vauva syntyy uskon että voi vihdoin vain nauttia", tosiasiassa siitä ne pelot vasta alkavatkin! Täytyy nyt vaan yrittää nauttia tästä plussasta ja murehtia sitten kun eteen jotain murehdittavaa tulee.

Mä olin taas varsin kärsimätön että koska voidaan testata ja kaksi edellistä kiertoa ollaan testattu jo aikaisessa vaiheessa. Nyt mieli olis tehnyt taas kaivaa testit esille jo viikonloppuna dpo 8-9 aikaan mutta tiesin kyllä ettei ne mitään näytä enkä suoraan sanottuna olis edes kestänyt nähdä negatiivista tulosta. Ajattelin että uskaltaako testiä tehdä ollenkaan vai odotellaanko vaan. A kuitenkin sanoi että se suostuu tekemään testin itsenäisyyspäivänä eli kaksi päivää ennen virallista testipäivää. En mitenkään voinut kieltäytyä tästä houkutuksesta vaikka oltiinkin aika varmoja ettei tärppiä ole tullut. Inssin jälkeinen viikko oli kyllä kaikenlaisia nippailuita ja tuntemuksia mutta ne sitten loppuivat ja menkkamainen kipuilu tuli tilalle, samaan aikaan kuin edellisissäkin kierroissa. Oltiin varmaan niin asennoiduttu jo negatiiviseen että kun A testin aamulla teki ja siinä pieni haamu näkyikin, se tuli herättämään mut että on tehnyt testin jotenkin väärin. Kömmin sitten unenpöpperössä ylös sydän samalla hakaten ja menin valoon katsomaan testiä. Tulos oli selvä vaikkakin haalea. Siinä missä L:stä tulleen positiivisen testin nähdessäni pysyin täysin rauhallisena, ei reaktio tällä kertaa ollut sama ollenkaan. Aloin nimittäin itkeä onnesta ja halasin A:ta joka epäuskoisena edelleen hoki että on tehnyt testin väärin tai siinä on joku vika. Mä puolestani olin melkein varma että näen taas unta kuten jo monta kertaa aiemminkin:D

A:n skeptisyys tarttui muhunkin nopeasti ja aloin pelätä että tää on nyt tietysti kemiallinen raskaus. Tai kohdunulkoinen tai jotain! A puolestaan hoki koko päivän ettei luota tohon testiin. Päätettiin että katsotaan seuraavana päivänä onko viiva vahvistunut vai haalistunut pois. Aamulla A:n naamasta jo näki että se oli salaa tyytyväinen tulokseen itsekin ja kun mä katsoin testiä niin näin jo pimeässä että viiva on vahvistunut hurjasti! Luottamus kasvoi hitusen ja uskaltauduin jo katsomaan koska laskettu aika olisi ja millon varhaisultraan saisi mennä. Kerroin myös ilouutisen kaverille, mun vanhemmille ja A:n äidille. A kertoi isälleen. Nää kaikki on olleet alusta asti mukana jännittämässä ja tienneet että aletaan yrittää toista lasta ja ovat aina kyselleet että koska seuraava inssi ja millon saa testata ja joko kuuluu jotain joten oli luonnollista kertoa että nyt tapahtuu! Tää on varmaan monen mielestä tosi outoa, huomaan monen kertovan vauvauutisista vasta hyvin paljon myöhemmin, mutta me ollaan tosi läheisiä perheiden kanssa ja on haluttu jakaa tärkeät hetket heti. Kaikki tietää kyllä että riskit näin aikaisin on tosi suuret, mutta mielellään jaetaan sitten se pettymyskin läheisten kanssa siinä missä ilokin.

Virallisena testipäivänä tänään tehtiin sitten digitesti eikä enää kovin suurena yllätyksenä tullut tuo tulos:) Eniten merkitystä sillä oli A:lle joka ei suostunut noita tikkuja oikein uskomaan. Ja saihan tää vähän sitä pelkoa hälvenemään. Joudutaan varmaan testailemaan muutaman päivän päästä uudestaan että näkee mitä tolle viivan vahvuudelle on tapahtunut. Jotenkin on vaan niin vaikea uskoa että voidaanko me saada toivomamme kaksi lasta? Tuntuu ihan epäuskottavalta vaihtoehdolta että tästä oikeasti seuraisi vauvan syntyminen elokuussa. Vaikka eihän se mahdotonta ole:D Pidetään nyt vaan peukut pystyssä että alkio tarraa tiukasti kiinni. Tänään olen vähän mietiskellyt mitä vauvan tulemiseen taas liittyykään. Täytyy miettiä nimiä, ostaa vaunukoppa ja vauvan sänky ja tietysti vaatteita. Päätettiin plussan kunniaksi ostaa pikkuiselle asu. Aika paljon on L:n vaatteita ja tarvikkeita säästössä koska ajatuksissa on kokoajan ollut pikkusisarus. Myytiin kuitenkin sänky pois tossa viikko sitten ja jotain muutakin ollaan myyty. Se sänkyhän ostettiin ovaalin muotonsa vuoksi koska se mahtui hyvin vanhassa kodissa meidän sängyn päätyyn. Nyt tuo ovaali muoto ei kuitenkaan ole se ihanteellisin, vaan olis kiva saada pinnis meidän sänkyyn sivuvaunuksi joten päätettiin että ostetaan sitten uusi jos vauva vielä saadaan:)