Postia

Mulle on tehty sellainen "Kulta-aika lapsuuden"-kirja, johon on kerätty kaikenmoista juttua mun vauvaiästä ja lapsuudesta. Olen tykännyt tosta kirjasta niin paljon että halusin ehdottomasti myös meidän bebelle vauvakirjan! Kaikkiahan tollaset ei kiinnosta, esim mun pikkuveli ei edes muistanut oman kirjansa olemassaoloa eikä sittenkään lukenut sitä. Mä taas olen lukenut miljoonaan kertaan omani lisäksi mun veljien kirjat. Päätin kuitenkin tehdä kirjan siltä varalta että meidän lapsi tykkäisi sitä myöhemmin lueskella. Ja tiedän että mä ainakin haluan! Me ei oikein osata askarrella mitään, tai oon mä tehnyt paljon kortteja ja muuta, mutta tuntuu ettei luovuus ihan riitä kokonaisen kirjan tekemiseen joten tyytyminen on valmisvalikoimaan. Voi valinnanvaikeutta! Oon plärännyt kirjoja läpi kymmenittäin ja suurinosa ei innostanut yhtään, mutta kahdesta parhaasta en osannut valita. Tilasin sitten molemmat. A:n mielestä tietty turhaa hölmöilyä tehdä kahta (kuten varmaan monen muunkin hehe). Mutta siinä kävi niin että Muumilaakson vauvakirja on niin nätti ja tykkään muumiaiheista muutenkin, että se oli pakko saada. Se vaan sattuu olemaan vähän suppea mun makuun, joten piti tilata toinen johon mahtuu enemmän asiaa. Valitsin Kulta pieni, vauvan oma kirjan. Ajattelin tässä vähän esitellä niitä.

Muumikirjassa suppeuden (45 sivua) lisäksi toinen huono puoli on se tyypillinen ongelma eli isästä puhuminen. Mietiskelin että miten sen hoitaisi ja päädyin sitten yliviivausteippiin. Vetelin sitä noiden isä-sanojen päälle ja kirjoitan kynällä sitten päälle oikean nimikkeen (en vielä ihan tiedä minkä...). Onneksi toi ei nyt kamalan täynnä ole korjattavia kohtia, mutta kyllä toi isä siellä muutamaan kertaan esiintyy.

Tähän saa sitten laittaa päivän uutisia, hauska lisä monissa nykykirjoissa!

 Kirjassa käsitellään aihepiirit odotusajasta, syntymästä, nimiäisistä, ensimmäisistä kuukausista aina ensimmäiseen koulupäivään asti. Mukaan mahtuu tietysti ekat synttärit, joulu, talven ja kesän riemut, päivähoitomuistot, tärkeimmät lelut ja leikit ja paljon muuta. Perinteisesti myös pituuden ja painon kehitys, hampaiden puhkeaminen, rokotukset ja luonteen kehittyminen on saaneet omat sivunsa.

Kirjan kuvitus on mun mielestä niin suloinen ja värimaailma ihana myös!

En tajua tätä sukupuuta oikein, mitä siihen pitäisi laittaa? Yleensähän juurien kohdalle kai tulee vanhemmat polvet ja latvaan ylimmäksi lapsen nimi? Tai oli se tässä miten päin tahansa ajateltu niin en käsitä tota. Onko siinä alhaalla kenties tarkoitus olla sukunimi vai vanhempien nimet ja oksilla sitten tilaa sisaruksille, ylimpänä lapsi itse? Ideoita? Ei tuohon nyt ainakaan nimittäin saada vanhempien ja isovanhempien nimiä mahtumaan. Mikäs sukupuu sellainen sitten on jos edes isovanhemmat ei mahdu siihen! Ja ylipäänsä eihän tuohon mahdu mitään muutakaan. Onneksi tossa alempana on tilaa kirjoittaa myös serkuista ja isoisovanhemmista. Tavallaan olis kiva tehdä paljon laajempikin sukupuu koska olen tehnyt sukututkimusta joka yltää 1600-luvulle monessakin haarassa. Eli materiaalia löytyisi ylimäärin:D Ei tietenkään mitään niin laajaa. Sehän olis toivoton toteuttaa, mutta kuitenkin joitain sukupolvia, kun kerran valokuviakin on ja mäkin tiedän paljon asioita vaikkapa mun isoäidin vanhempien elämästä.

Toinen hankkimamme kirja on siis tuo Kulta pieni. Se on huomattavasti paksumpi, joten mukaan mahtuu monenmoista. Kirja jakautuu kahdeksaan osa-alueeseen: odotusaika, syntymä, alkuajat, kasvu & kehitys, ruokailut, reissut, juhlat ja lempijutut. Jokaisen osa-alueen alussa on tasku johon voi laittaa vaikka ultrakuvia, lehtileikkeitä tai nimiäiskortteja. Tykkään että se on aika kätevä ominaisuus! Myös tässä esiintyy pari kertaa "isä", mutta se taisi olla ihan 2, max 3 kertaa joten ei paljoa joutunut peittelemään. Monessa kohdassa puhutaan vanhemmista.

Tässä pääsee aika kivasti jo kirjottelemaan odotusaikanakin. Heti alussa on pari sivua tilaa vanhempien kirjeelle vauvalle, sitten kirjataan tuntemukset ilouutiset saatuamme ja miltä kummastakin odotusaika tuntui. Paljon on myös tilaa kertoa valmisteluista, perhevalmennuksesta, lastenhuoneen sisustuksesta (nyyh, meillä ei ole!), lahjoista sekä nimipohdinnoista (aukeama tytönnimille sekä omansa pojannimille). Tässä on myös tyhjä aukeama johon saa laittaa sukupuun sen muotoisena ja kokoisena kun itse haluaa! Eli eiköhän tähän saada useampikin sukupolvi mahtumaan ja taskuun muutama valokuva. Kirjassa on myös paljon kivoja kuvia sekä tilaa omillekin kuville. Tyhjille sivuille voi tietysti laittaa tekstiäkin. Jonkin verranhan näissä kirjoissa tulee päällekkäisyyksiä, mutta eipä se haittaa. Ei niitä niin paljoa ole. Ja voihan toiseen laittaa vaikka ekoista synttäreistä kuvapainotteisemman kertomuksen.

Myös maistraatista ollaan saatu pariin otteeseen postia nimiasiaan liittyen. Ensimmäinen kirje oli suht masentava. Kuten joku aiemmin jo oli kommentoinutkin Häähumua-postaukseen, voi nimiasian käsittely kestää vaikka 9kk. Noh, maistraatin kirjeessä pistettiin yhä paremmaksi ja todettiin käsittelyn voivan viedä jopa 12kk! Haloo, vuosi yhteen nimenvaihtoon!! Kyllä alko kiehumaan päässä. Samalla pyydettiin mua lähettämään suostumus siihen, että A saa ottaa mun sukunimen. Onneksi sen sai helposti laittaa sähköpostilla ja kun samalla maksettiin se 185e maksu (kiskurihinta!), niin pian tulikin mailia takaisin että asia lähtee etenemään. Nyt myöhemmin saatiin sitten kirje jossa kerrottiin, että nimilautakunta käsittelee asiaa 3-9kk ja seuraava nimilautakunnan kokous on 2.9. Sen jälkeen sitten vielä odotellaan käsittelyn jatkumista: nimilautakunnan lausunto saapuu takaisin maistraattiin  jopa vasta kuukauden kuluttua käsittelystä (hidasta on maistraatin sisäinen posti näköjään), sitten uusi sukunimi kuulutetaan Virallisessa lehdessä (ilmestyy kerran kuussa ja kuulutusaika on kuukauden). Tämän jälkeen maistraatti vasta tekee päätöksen. Eli kai tässä vielä hyvän tovin saa odotella. Kyllä tänkin asian suhteen ollaan tasa-arvosta hyvin kaukana.

Päätöksiä

Huh. Mä olen ollut tässä vuoteenomana sunnuntaihin asti ja sen jälkeenkin vielä vähän kipeenä. Nyt alkaa kuitenkin helpottamaan ja pääsee takaisin normipuuhiin. Lauantaina olis ollut ystävän synttärit mutta eipä nyt sitten päästy sinne:( Menin maanantaina päivällä sitten käymään onnittelemassa ja muutama tunti siinä ehdittiin turista. Tuolla mun ystävällä, T:llä, on viime joulukuussa syntynyt ihana tytär ja oli hauska nähdä taas kuinka paljon kasvua ja kehitystä on sillä välin tapahtunut kun ei olla nähty. T muuten arveli että meillekin tulisi tyttö. Poika-arvaukset taitaa silti vielä johtaa;)  Ikäväkseni sain kuulla että T perheineen aikoo muuttaa Tampereen suunnalle! Me ollaan yli 20 vuotta tunnettu ja nuorempana vietettiin päivittäin aikaa yhdessä, joten tuntuuhan se aika haikealta vaikkei nykyään kovin usein ehditäkään tavata. Mutta kyllä sen ymmärtää että nykyään kun arki pyörii hyvin pitkälti kotona omassa porukassa niin sitä suuntaa sinne mistä saa sellaisen kodin kun haluaa. Helsingissä omakotitalot on vähän harvemmassa ja hinnoiltaan pilvissä.

Mekin ollaan mietitty kodinvaihtoa tässä uudemman kerran viime viikolla. Sunnuntaina ja maanantaina käytiin muutamia katsomassakin, lähinnä Espoossa, mutta myös Helsingin puolella Herttoniemenrannassa (liikaa hintaa vaikka olikin ihanasti aivan rannassa) ja Myllykylässä, joka on ihan uusi asuinalue (aivan ihana talo mutta vuokratontti, hitas ja itä-Helsinki mietityttää). Katseltiin 2-kerroksisia paritaloja ja rivareita sillä ajatuksella että vähintään 2 makuuhuonetta pitää olla mutta mieluusti vaikka 3 jotta siihen mahduttais edelleen sitten kun tehdään toinenkin lapsi. Espoon kohteista sen verran että jestas kun ne oli niin huonojen kulkuyhteyksien päässä! Ruokakauppaan monta kilsaa, samoin bussipysäkille josta bussit kulkee harvoin... Mietittiin että pärjäiskö tollasilla alueilla edes yhdellä autolla (nythän meillä ei ole autoa ollenkaan kun talon edestä kulkee ratikat joka suuntaan ja bussit ja metrokin lähellä). Koulut ja päiväkoditkin oli matkan päässä. Alkoi vähän kauhistuttamaan miten auton varassa siellä joutuisi olemaan.

Todettiin että ei nyt näyttäisi olevan mitään kohdetta jossa ei jokin tökkis. Näitä kolmea ei vain saa osumaan samaan taloon: sijainti, hinta ja riittävä tila. Aina jokin noista ei mätsää. Taidettiin sitten päättää et olkoot, me ei muuteta nyt vaikka hormonit meille mitä huutelisi! Vauva ei vielä kuitenkaan edes tarvitse tilaa ja sänky, hoitopöytä, rattaat, vaatteet ja muut saadaan kyllä mahtumaan. Sitäpaitsi meillä on aika iso olkkari joten siinä riittää mainiosti tilaa leikkiä, ryömiä ja juoksennella vähän isompanakin. Sitäpaitsi viime joulukuussa meillä valmistui putkiremppa jonka yhteydessä laitettiin kaikki uusiksi muutenkin just silleen kuin on haluttukin, mm. valkolakattiin puulattiat ja uusittiin keittiö, laajennettiin sitä ja hankittiin tosi hyvät kodinkoneetkin ym. Typerää olis jättää tää kaikki just kun ollaan niistä päästy nauttimaan... Jotenkin vaan joku hulluus joka eittämättä johtuu tästä vanhemmaksi tulemisesta laittaa jotkin selkärangasta nousevat viestit jylläämään ja käskee lähtemään tavoittelemaan sitä mitä omassa perheessä oli lapsena; iso omakotitalo rauhallisella paikalla ja Volvo. Kultaisen noutajan sijaan sentään oli kissa. Ja niitähän meillä on nyt jo kaksi:)  Nää asunnot oli vaan niin täysi vastakohta kaupunkiasumiselle mitä ollaan aina kuviteltu haluavamme, myös lasten kanssa. No saa nähdä jos tää vaihe menis ohi ja voitaisiin olla onnellisia ettei lähdetty karkuun lähiöihin!

Tässä tällanen "fiilistelykollaasi" meiltä rempan jäljiltä:)

17+2

Vauvan makuaisti on nyt kehittynyt ja se alkaa maistamaan erilaisia makuja. Luin että vauvan maulla voisi olla vaikutusta siihen mitä odottavan äidin tekee tai ei tee mieli syödä. Jos vauva ei tykkää jostakin, ei äidinkään tee sitä mieli. Meillä taitaa sitten olla niin että vauva inhoaa valkosipulia! A ei voi sietää valkosipulia pienimmässäkään määrin tällä hetkellä, hajukin ällöttää. Muita selviä inhokkeja ei ole tullut, pahoinvoinnin jälkeen.  Silloinhan oli tietysti todella rajattua mitä A pystyi syömään koska lähes kaikki kuvotti. Ai niin, paitsi kahvi! Sitä A ei ole pystynyt ajattelemaankaan koko raskauden aikana. Mua ei haittaa, en itse tykkää kahvista ja hajukin etoo...

Se huono puoli tossa A:n herkistyneessä hajuaistissa on, että pahat hajut alkaa ällöttää helpommin ja sellaisetkin hajut, joista A on ennen raskautta pitänyt tai ovat olleet neutraaleita, ovat nyt huonoja. Aiemmin meistä kahdesta mulla on ollut parempi hajuaisti, valitsen usein hedelmät ja vihanneksetkin sen perusteella miltä ne tuoksuu. Mutta nyt A valittaa jatkuvasti joistain oudoista hajuista joita mä en edes huomaa!

Mielitekojakin on ollut aika alusta saakka. Ei mitään hulluja eikä kamalan voimakkaita ja A:n mielestä ne ei aluksi olleet edes mielitekoja. Mä olen vähän toista mieltä, koska jos A saa päähänsä jonkun mitä se haluaa niin mikään muu ei sitten kelpaakaan. Ja tietysti nää halut on olleet aina sellaisia mitä meillä ei ole eikä siinä sitten muu auta kuin painella kauppaan:) Onneksi toistaiseksi lähes kaikki himot on kohdistuneet terveellisiin ruokiin eikä mihinkään hese-mättöön. Ensimmäiset mieliteot oli soijanakkikeitto, mansikka ja banaani joskus 6. viikolla. Sen jälkeen tuli viinirypäleet. Jossain kohtaa taidettiin käydä kolmesti Iguanassa syömässä burritoa. Suunnilleen viikon pari mennään aina sillä yhdellä mieliteolla mitä täytyy aina löytyä kaapista. Viimeksi taisi olla kierrossa turkkilaiseen jugurttiin sekoitetut marjat ja nyt muutaman viikon on ihan ehdottomia olleet nektariinit, luumut ja puuro. Tosin puuro tipahti menusta pois pari päivää sitten, harmi! Oli mukavaa herätä kun A oli keittänyt jo aamupuurot ennen töihin lähtöä ja mulla oli sitten aamupalaa valmiina. Mutta kuulemma nyt puuro ällöttää! Huvittavaa on se, ettei niitä ruokia voi enää syödä jotka on menneet pois "mausta". Varmaan ainoastaan mansikat on tehneet paluun, mutta esim. nuo banaanit tai rypäleet ei uppoa yhtään. Tässä on saanut pikkuhiljaa miettiä että mitäs tässä sitten voisi tehdä ruoaksi!

Viime viikon lopulla A kertoi sitten töissä raskaudesta. Pomo otti tosi hyvin ja alkoi kertoilemaan omasta raskaudestaan. Työkaveritkin oli iloisia ja osa sanoi että oli kyllä jo vähän arvellutkin mahan kasvun perusteella! Ja eräs oli arvannut juurikin tuon kahvinjuonnin loppumisen vuoksi. Ollaan me vähän mietittykin että eiköhän kukaan niistä muka jo huomaa, kun pahoinvointienkin aikaan A:n oli pakko syödä jatkuvasti joten oli aamupalavereissakin naposteltavaa mukana. Nyt alkaa osa paidoistakin olla sellasia jotka ei mahdu enää päälle ja ne raskaushousuthan on olleet jo aika kauankin käytössä. Paino on noussut alkuun nähden 2kg. Tajuttiin vasta 14. viikolla ekan kerran mitata mahan ympärystä, mutta sen jälkeen navan kohdalle on tullut senttejä lisää 4 eli aina sentti viikossa! Toi nyt ei kuulosta kovalta kasvulta mutta raskauden alkuun nähden on tapahtunut suurempikin muutos, koska maha alkoi kasvaa jo ennen ekan kolmanneksen päättymistä. A:n masua on kyllä niin hauskaa taputella kun se on ihanan pyöreä ja pinkeä, mä tykkään kamalasti kun maha kasvaa! Tuntee että raskaus etenee kun näkee muutokset.

Vauvapohdintoja

Eilen illalla makoilin sängyssä ja lueskelin toisten raskausblogeja, sellaisten jotka on jo saaneet nyytin syliinsä, mutta luin juttuja heidän samasta vaiheesta kuin mikä meillä on itsellä menossa. Jotenkin tuli yhtäkkiä sellanen fiilis että "mitä, onko meille tosiaan tulossa tollanen käärö, ihan oikeestiko". Välillä sen huomaa ettei tätä kuitenkaan oo ihan sisäistänyt vaikka joka päivä miettii vauvajuttuja ja sitä että tulisipa se jo. Siinä alkuraskaudessa tottui kuitenkin niin huolehtimiseen, koska jatkuvasti yllä leijui vielä silloin jossakin määrin todennäköinen keskenmeno. Varsinkin ennen sitä varhaisultraa. Nyt kun eka kolmannes on jäänyt kauas taakse ja ollaan kolmesti ultrassa saatu todistaa sitä ihmettä että pikkukaveri siellä hyvävointisena möllöttelee, on alkanut syntyä usko siihen että loppukin menee hyvin. Ja sehän tarkottaisi sitä että vauva tosiaan syntyy!

Tietysti tän ekan kuukaudenkin aikana mikä tokaa kolmannesta ollaan eletty, on välillä ajatellut että mitäs sitten jos jokin meneekin vikaan. Että nyt kun luottaa jo vauvan selviämiseen, niin mitäs jos ei se selviäkään. Ei edes pysty kuvittelemaan kuinka järkyttävää se voisi olla. Ennen sitä varhaisultraa (joka oli viikolla 7) tuntui että oltiin jokseenkin valveutuneita riskeistä ja kuviteltiin ainakin osaavamme suhtautua suht rauhallisesti jos ultrasta oliskin tullut huonoja uutisia. Olin lueskellut keskustelupalstoilta kuinka jotkut oli menneet ultraan intoa täynnä ja edes tiedostamatta sellasta riskiä että se oliskin vaikka tuulimuna. Sitten oli tietysti ihan kamala suru joka joillain jatkui vuosia. Haluttiin välttää se ja elää kuitenkin vähän varovasti, mielessä pitäen noi riskit.

Nyt ei kuitenkaan enää voi sanoa että oltais rauhallisia tai osattais suhtautua huonoihin uutisiin. Tässä vaiheessa siitä pienestä ihmisenalusta on tullut jo osa meidän perhettä, tavallaan pelottavaa, mutta vahva tunneside on vaan syntynyt. Että toivottavasti kaikki sujuu hyvin. Tän kaiken takia tuntuukin hassulta että yhtäkkiä voi tulla tollanen olo että mitä, tuleeko meille oikeasti vauva! Sitä kuvittelee tässä jokapäiväisessä elämässään nimittäin tiedostavan sen kokoajan varsin hyvin!

Tänään on muuten jotenkin ihanan syksyinen päivä. Kai se on toi tuuli, sade ja viileämpi ilma pitkän kuuman kauden jälkeen. Vaikka eihän tuolla oikeasti syksyiseltä näytä jos ulos katsoo, lehdet on vihreät. Mut kai sitä saa jo vähän fiilistellä;) Olen kyllä aina tykännyt syksystä, joskus nuorempana se oli ihan lempi vuodenaika. Nyt sitä kuitenkin odottaa ihan eri tavalla koska tietää että syksyn aikana raskaus taas etenee. Tervetuloa värikkäät lehdet, kovat sateet, villasukat, kynttilät ja lämmin tunnelma kotona!

Oh Paris, you beautiful!

Se oli sellanen matka sitten se! Pariisi oli mainio, vaikkakin ruuhkainen. Tää elokuu on vähän sellanen kun on koko Eurooppa lomalla ja reissussa. Aika paljon kipitettiin nähtävyyksiä katsomassa, syötiin hyvin ja nautiskeltiin ihan vaan puistossa istuskelusta. Vauva vähän möykkäsi lentokoneessa nousujen ja laskujen aikana. Johtuu ehkä siitä että A:ta jännittää vähän lentäminen, joten välittyy sitten stressihormonia pikkusellekin joten möyriminen alkaa. A oli koko reissun muuten oikeastaan hyvävointinen, vaikka ruokarajotukset ottivatkin päähän. Sitä tietysti haluaisi syödä kaikkia ihania juustoja ja juoda vähän viiniä, mutta ne jääköön nyt ensi reissuun. Varattiin tää häämatka tarkotuksella näin myöhäiselle ajankohdalle koska haluttiin välttää raskauspahoinvoinnit. Jos oltais lähdetty sillon häiden jälkeen niin sillon oliskin kyllä pahoinvointia vielä ollut joten hyvä näin. Vaikka onhan tässä nyt jo ollut monta viikkoa niin ettei pahoinvointia ole juurikaan ollut. Se taisi loppua aika pitkälti siinä ekan kolmanneksen lopussa, eli just niinkuin oppikirjan mallitapauksissa! Toistaiseksi kaikki oireet on ilmennyt niin manuaalin mukaan että ihme on.

Versaillesin barokin näyte. Oli vaikuttava kokemus.

Peilisali

Lisää Versaillesin ökytyyliä

Marie Antoinetten rakennuttaman kylän mylly. Oli aika idyllistä.

Tungosta Louvressa

Muikea leidi jonka kaikki halusivat nähdä

Joséphine de Beauharnaisin kruunajaiset

Napoleon III:n kämppä tais ampua myös vähän yli

Taisi hujahtaa vähän kuvakollaasiksi nyt..


Eilen oltiin katsomassa  Suomi - Australia korisottelua. Vietiin meidän häiden "kaaso"/seremoniamestari sinne kiitoksena loistavasta panoksesta häissä. H tosiaan huolehti tilaisuuden puheosuuksista, ihmisten ohjailusta ja aikatauluista ja puuhasteli lisäksi paljon muutakin kuten avusti pitopalvelua. Itse huomattiin H:n vaan juoksentelevan ympäriinsä eikä olis kyllä juhlat onnistuneet niin hyvin ilman H:ta! Oli meillä muitakin kyllä auttamassa häiden järjestelyissä, kuten koristelussa ja siivoamisessa, iso kiitos siitä kaikille, ei tarvinnut stressata itseään niin paljoa. Päädyttiin valitsemaan kiitoslahjaksi toi korisottelu, koska H on intohimoinen urheilija ja sen seuraaja. Mukavaa oli ja Suomi voitti. Tietysti.

Kännykällä on näköjään ihan toivotonta saada liikkuvista kohteista hyvää kuvaa, vaikka kuinka olisi sportti-toiminto päällä...

Neuvolalääkärissä tänään tosiaan ultrattiin ja kaikki oli mainiosti. Pikkunen taisi olla vähän unenpöpperössä, pysyi sen verran paikallaan viime kertaan verrattuna. Yhdessä kohtaa se kuitenkin sai jonkun hepulin ja pyörähteli tottuttuun tapaan! Eipä siinä käynnillä mitään ihmeitä tapahtunut kun kaikki raskauden kanssa ollut normaalisti eikä nytkään mitään ihmeellistä ilmennyt. Hyvä näin! Oli kyllä hauska nähdä meidän vauveli taas, vaikka kuva oli tällä kertaa suttuisempi kuin kätilöopistolla. Lääkäri sanoi ettei kaikilla terveysasemilla tehdä neuvolalääkärikäynnin yhteydessä ultrausta, mutta meidän asemalla tehdään kun laitteet sattuu olemaan. Eli suttuisesta kuvasta viis, kun kaikkialla ei ole mahdollisuutta edes siihen! Nyt ei sitten kolmeen viikkoon olekaan kuin odotusta, sitten on eka perhevalmennuskerta ja siitä seuraavalla viikolla rakenneultra. Olispa jo se tai vielä mieluummin joulu, en jaksais odottaa!

Nyt me ollaan molemmat nähty kerran jo painajaista vauvaan liittyen. Mä näin jo aiemmin sellasta unta missä meillä oli kaksoset ja ne muuttui hämähäkeiksi! Mä inhoon ihan kamalasti hämähäkkejä ja muutun ihan hysteeriseksi jos sellasia nään joten toi oli aivan kamala uni. Viime yönä A näki sit painajaista jossa se vauva oli just syntynyt ja oli mun sylissä, mutta A ite kuoli ja joutui irrottamaan vauvan kädestä ja se alkoi itkeä. Ihan karseeta myös. Mut näihin saa nyt varmaan tottua et tästä eteenpäin hamaan tulevaisuuteen saa toisinaan nähdä painajaisia missä omalle lapselle tapahtuu jotain kamalaa. Hyi olkoon.

Ekat liikkeet

Ääk! Eilen taisi tuntua vauvan ekat liikkeet! A kävi illalla makoilemaan sohvalle ja huomasi oudon tuntemuksen alavatsassa, kuin pieni pyörähdys. Ei ole kuulemma samanlaista tunnetta ollut raskauden aikana eikä myöskään koskaan aiemminkaan, joten mitä muutakaan se voisi olla? Paikkakin on oikea. Tosi jännää, innostuin kamalasti ja jutustelin tietysti sitten pikkuiselle. Siellä se möyri silloin tällöin pitkin iltaa!

Tänään aamulla kävin noutamassa Stokken bounce & sleep-sitterin. Sain ostettua sen käytettynä aika kohtuulliseen hintaan, vaikka on vain vähän käytetty. Sitteri näyttää aika mukavalta, väri sopii hyvin sisustukseen ja uskoisin että on aika kätevä, sillä siinä on kahvat, joista sitä voi kantaa vauvan siinä oleillessakin. Lisäksi sitterin pystyy laskemaan ala-asentoon, mikä kenties on käytännöllistä, en tiedä vielä. Ei olla kuitenkaan ajateltu hankkia Stokken day bediä, johon sitterin voi kiinnittää vauvan päiväunia varten. Sitterin makuuasentoon laskeminen taitaa enimmäkseen olla hyödyksi käytössä juuri day bedin kanssa. Meillä kun ei kuitenkaan ole suurta taloa, jossa vauva olisi käytännöllistä saada päivisin nukkumaan olohuoneeseen kun oma sänky on kaukana, ei ole oikein day bedillekään tarvetta.

Iltapäivällä oli toka neuvolakerta. Etukäteen oli pitänyt täyttää päihdekyselylomakkeet sekä "voimavarakysely tuleville vanhemmille", joita käytiin sitten hoitajan kanssa läpi. Muutenkin käyntikerta oli jälleen aika keskustelupainotteinen, tunnin se kesti. Saatiin kuitenkin paljon uusia aikoja: perhevalmennusajat, joita on 3 ennen synnytystä sekä kaksi seuraavaa neuvola-aikaa. Selvisi myös että ensi keskiviikon lääkärikäynnillä ultrataan! Sitä ei tiedetty ollenkaan, eli viikon päästäköhän me sitten nähdäänkin pikkuinen jo? Kuten ekallakin kerralla, taas otettiin verenpaine ja mitattiin paino. Nyt kuitenkin tehtiin myös virtsatesti, josta katsottiin pH, glukoosi ja proteiini. Nämä otetaan kuulemma jatkossakin joka kerta. Seuraava neuvolakäynti onkin sellainen, että käydään kela-asioita läpi. Sittenhän se 154 raskauspäivää on täynnä ja on oikeus hakea äitiyspakkausta ja tukia.

Nyt aletaan valmistautua häämatkalle, huomenna suuntana Pariisi! Puolet tavaroista on tietenkin vielä pakkaamatta ja liput ostamatta Louvreen, Versaillesiin ja Eiffeliin. Noissa suosituimmissa kohteissa on kuulemma monen tunnin jonot, joten kannattaa hankkia liput etukäteen netistä. Meillä jää kaikki kyllä aina niin viimetinkaan. Joka kerta kun ollaan lähdössä matkoille, pakataan keskellä yötä ja ehditään sitten nukkua vain muutama tunti ennen lähtöä. Oon aina ollut vähän huvittunut mun äidistä, joka aloittaa pakkaamisen jo monta päivää aiemmin ja tekee joka päivä vähän. Mutta ehkä se oikeastaan oliskin ihan järkevää! Varsinkin sitten kun on toi vauveli vielä lähdössä mukaan ja tarvitsee ottaa paljon tavaraa sillekin.

Au revoir!

Nimipohdintaa ja kuulumisia

Ja taas on viikonloppu ohi niin nopeasti ettei ehtinyt huomatakaan! Perjantai-iltapäivä päätettiin rennosti puuhastella jotain kahdestaan pitkästä aikaa. A lähti töistä jo aikaisemmin ja suuntasimme Vallilaan työväenasuntomuseoon, jossa on erityisesti 1900-luvun alkuvuosikymmenten työlaiskotien sisustuksia. Varsin kiinnostava kokemus, tykkään tosi paljon tollasista arkihistoriaan kurottavista museokierroksista ja liippaa se jokseenkin läheltä omaa tutkimusalaanikin. Museon jälkeen valmistimme piknik-eväät ja menimme viereiseen puistoon Torkkelinmäelle. Aika kului mukavasti jutustellessa, korttia pelatessa ja lukiessa. Lauantaina oli Kallio Block Party, joten saatiin nauttia musiikista ja iloisista ihmisistä. Tänä vuonna tapahtuma järjestettiin ihan tässä meidän talon ympäristössä, joten seurailtiin aika paljon ikkunoistakin juhlakansaa. Sunnuntaina olikin sitten pienimuotoiset sukukekkerit, kun on sukulaisia Washingtonista käymässä ja pidettiin sitten puutarhajuhlat, missä paikalla oli sisarukset, serkut, tädit ja muut. Oli kyllä kivaa! Saatiin vielä mun isoveljeltä ja sen perheeltä pieni lahja "odottajalle ja odotettavalle":) Siinä oli ihan tosi suloinen asusetti vastasyntyneelle, itkuhälytin, raskausbikinit A:lle ja muutama lakanasetti. Ihanaa:) Saatiin myös jo lastenvahtitarjouksia, on kyllä ihan parasta kun kaikki odottaa niin innoissaan tätä meidän vauvaa!!

Tämmöinen panda-asusetti:)

 Illan päätteeksi käytiin vielä katsomassa pikkuveljen uutta asuntoa Leppävaarassa, mihin se muutti tyttöystävänsä kanssa pari päivää sitten. Aiemmin ollaan asuttu melkein naapureina, mutta nyt se sitten otti ja lähti. Sen työpaikka on Espoossa, joten kai se ihan järkevää oli työmatkan puolesta. Pikkuveli muuten arveli että saataisiin tyttövauva, muut oli pojan kannalla! Meillä on myös itsellä molemmilla ollut jotenkin sellainen tunne että poika tulee. En sitten tiedä mistä se johtuu, kumpikin olisi tietysti aivan yhtä tervetulleita! Tein sellaisen leikkimielisen testinkin netissä, pojan kannalla sekin oli. Kiinalainen kalenteri puolestaan ennusti tyttöä. Toistaiseksi kuitenkin poika 5 - tyttö 2. Saas nähdä kuka on oikeassa:) Ei täällä rakenneultraa mitenkään erityisesti odoteta sen sukupuolen tietämisen puolesta, ei sillä sinänsä ole kiirettä, mutta onhan se ihan hauska tietää ennakkoon. Rakenneultraa odotetaan muuten kyllä jo kovasti, pääsee taas näkemään pikkusen! Kuukauden päästä sitten.

Jotenkin ehkä tuon poikaodotuksen takia olen miettinyt tosi paljon pojan nimiä. Meillä itseasiassa on ollut ekat nimet tytölle ja pojalle mietittynä jo monta vuotta. Lapsihaaveista puhuttiin tosissaan ekaa kertaa varmaan jo joskus 5-6 vuotta sitten. Muistan kun istuttiin Karibian poreammeessa ja mietittiin että "ensi syksynä sitten". Pohdittiin myös nuo etunimet ja aika kevyesti löytyi sellaiset joista molemmat piti. Pojan nimestä on kuitenkin myöhemmin päätetty luopua, koska mun veljen vanhimman pojan, ja mun kummipojan, toinen nimi oli se samainen mikä valittiin ja ne käyttää aika paljon sitä toista nimeä puhuessaan sille. Lisäksi mun serkku sai vuosi sitten lapsen, jolle ne tietysti antoi sen nimen. Ei sitten viittitä enää kolmatta samannimistä näihin ympyröihin tuoda pörräämään.

Mutta siitähän se vaikeus alkoikin, kahlattiin kaiken maailman nimilistoja läpi, mutta varsinkin A:lle on ollut tosi vaikeeta löytää edes yhtä ehdokasta joka kelpaisi. Ollaankin tehty nyt hyvin pitkälti siten, että mä olen kahlannut lisää nimiä läpi ja listannut niitä sinne Pregnancy + -sovellukseen. Olen kerännyt sinne myös nimiehdotuksia muiksi nimiksi. Kesän makustelin niitä nimiä ja poistin osan, ja sitten keräsin toissa viikolla listan mistä itse tykkään. A tietysti torppasi sieltä suurimman osan samantien, mutta onneksi oma suosikkini oli sellainen mistä A:kin piti kovasti.

Toisista nimistä niinikään on ollut vähän vääntöä. Siinä itseasiassa pojan nimet on olleet helpompia valittavia ja vaihtoehtoja olisi ollut muitakin. Tytön toisia nimiä olen pitkään pitänyt myös listalla, mutta A:n mielestä kolmas nimi, jonka itse tosi paljon haluaisin, on ihan hirveä:D Siinä on sitten ollut vähän pattitilannetta, että kuka saa päättää tuleeko sitä nimeä vai ei..

Nyt meillä kuitenkin on molemmille kolmen nimen kokonaisuus, mistä kummatkin tykkää (tällä hetkellä). Ollaan saatu ripaus sukuhistoriaakin mukaan, kun toisina niminä molemmilla on suvussa ollut nimi. Ei ihan lähisukupolvista kuitenkaan. Aiotaan nimiä tässä nyt mietiskellä, onneksi aikaa on vielä. Me ei pystyttäis tekemään niin, että odotettaisiin lapsen syntymää ja katsottaisiin mikä nimi sopii. Ehkä ollaan liian nirsoja sellaseen! Uskon kuitenkin, että valitut nimet meidän lapselle sopii ihan mainiosti. On ollut ihan hauska myös lueskella valittujen nimien merkityksistä ja nimenkantajien luonnekuvauksista. Jäkimmäiset tietysti on huttujuttua, mutta hauskaa viihdettä jokatapauksessa!


Tässä linkki työväenasuntomuseon sivuille jos sattuu kiinnostamaan

Ja tässä sukupuolitestiin

Ja kiinalaiseen syntymäkalenteriin

Nimien merkitykset ja luonnekuvaukset