Vaikka lomalta paluu onkin ollut masentava ja takkuillut pahasti L:n unirytmin seottua ja A:n sairastuttua flunssaan, oli loma kuitenkin mitä ihanin! L oli mielettömän reipas niin lentomatkoilla kuin vieraassa paikassakin. Itseasiassa musta vähän vaikutti ettei se olis välittänyt lähteä kotiin vielä. Siellä tietysti oli uima-altaat, vesiliukumäet, minidiskot ja mukavaa ohjelmaa pikkuisille. Puhumattakaan siitä että ei tarvinnut viettää päiviä pelkästään mamman seurassa kun mukana oli myös äiti, mummu ja pappa!
Meillä oli huoneina kaksiot joiden välissä oli ovi että päästiin kätevästi kulkemaan naapuriin ilman että tarvitsi mennä ulkokautta. L heräsi varsinkin alussa todella aikaisin (4.30 paikallista aikaa) ja kipitti heti oven taakse huutamaan mummua ja pappaa:D Ekana yönä siirrettiin kelloja joten se plus kahden tunnin aikaero tarkoitti kolmea tuntia eroa suomen aikaan mikä oli L:lle kyllä vaikea paikka. Viikon aikana se sai kurottua kaksi tuntia rytmiä kiinni mutta on nyt edelleen siinä ajassa joten nukkuu kotona tarpeettoman myöhään ja nukahtaa vasta 22.30. Täytyy toivoa että saadaan toi rytmi pian palautettua normaaliksi.
Tällanen kikkarapää tää nykyään on<3 |
Kotona meitä odottikin täysi talvi! Pakkasasteet tuntui todella kylmiltä kun oli ehtinyt tottua 26-28 asteen lämpöön. L ei tietenkään muista lunta viime talvelta joten se on nyt ollut ihan uusi ja ihmeellinen asia. Pari kertaa ollaan ulkoiltu ja pulkallakin menty, mutta toistaiseksi se ei oikein tykkää. Tänäänkin pihalla huuteli mulle moneen kertaan "Mammaa! Pois!". Ei tykännyt kun hangessa oli vaikea kulkea ja lumi tarttui hanskoihin:D L on silleen tarkka siisteydestä ettei syödessäkään saa olla ruokaa yhtään käsissä, vaan niitä täytyy jatkuvasti paperilla pyyhkiä ennenkuin voi jatkaa syömistä. Toistaiseksi se suhtautuu lumeen samoin!
Harmi ettei yrityksessä ole vielä onnistanut, toivotaan että seuraava ovis sijoittuu siten että pääsette tälle vuodelle vielä yrittämään ja että siinä yrityksessä olisi onni myötä. Oi aurinkoinen lomareissu kuulostaisi nyt (etenkin tämän aamun uutisten jälkeen) erittäin tarpeelliselta täälläkin päin. Ja on kyllä niin suloinen tämä teidän pikkuinen kikkarapää! :)
VastaaPoistaJep, sormet ristissä että ensi kerralla onnistuu! Fiilikset on että ekalla kerralla oltiin myöhässä ja tokalla liian ajoissa. Joten josko kolmas kerta sitten siitä välistä ja just oikeaan aikaan!
PoistaVoi että, kohtahan teidän tytöllä on jo kaksi vuotta ikää. Toivottavasti ensi syksynä teillä on pikkusisarus sylissä.
VastaaPoistaMeidän puolitoistavuotias on aivan liekeissä lumesta ja joka päivä pitää päästä pulkkamäkeen. Itkuhan siinä tulee kun joutuu sisälle syömään, vaikka olis jo ihan väsynytkin.
Oi no teillä todella tykätään sit lumesta:D Täällä ei vielä kehitystä sen suhteen, luulin että kaikki lapset tykkäis lumesta mutta vaatii näköjään ainakin totuttelua! Joo enää pari kuukautta siihen että tulee 2v täyteen, kyllä se aika vaan menee nopeasti!
PoistaOi voi. Lumi on napapiirin alapuolella siitä kenkku elementti, et just kun siihen tottuu, se vetistyy märäksi, jäätyy koppuraksi ja karkaa lopulta pois. Ehkä L kuitenkin vielä ehtii riemastua siitäkin vaikka kontrasti tuoreessa etelänmuistissa oleviin kesäleikkeihin on kyllä kova :)
VastaaPoistaJep näinhän se on:D Plussaa tiedossa joten kohtapa nääkin lumet loskaksi muuttuu. Olis kyllä mun puolesta voineet jäädä! Mukavampi odottaa joulua kun on lunta. Eikä oo niin kamalan pimeää! Mutta eiköhän sitä viimeistään sitten tammikuussa taas tule niin pääsee L totuttelemaan lisää ja ehkä jo nauttimaankin:)
Poista