keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Jännitystä ja kuulumisia

Mä en muistanut että se on tällaista! Piinapäivät ovat siis alkaneet. 9h sitten:D 14 pitkää päivää edessä ja huomasin jo nyt eksyväni sivulle joka oli otsikoitu "how to survive the dreaded two-week wait". Muistelen että viimeksi osattiin ottaa suhteellisen rauhallisesti, nyt ei tunnu yhtään rauhalliselta! Olen jo melkein päättänyt että täytyy tehdä testejä taas etuajassa vaikka typeräähän se tavallaan on. Viime kerralla kuitenkin saatiin plussa jo 3 päivää ennen virallista testipäivää ja se tulos piti kutinsa. Saattaa tiestysti olla että jos raskaustuntemukset on sillon 10 päivän päästä täysin olemattomat ei ole niin kovaa intoa testatakaan. Kun L sai alkunsa niin silloin oli jo kaikenlaisia tuntemuksia ennen kuin oli edes plussaa saatu!

Viime päivinä fiilikset on menneet vähän vuoristorataa. Eilen saatiin aamulla ovistestiin plussa ja päivällä oli tosi innostunut olo. Tehtiin illalla testi uudestaan ja se olikin jo negatiivinen. Alkoi sitten huolestuttamaan että ajoitus menee pieleen. Aamulla olin jo varma että on liian myöhäistä. Tänään lääkäri sitten ultrasi ja sanoi että munasolu on kyllä irronnut jo muttei tiedä millon. Ajankohta vaikutti kuitenkin ok:lta eli ehkä tässä on mahdollisuuksia! Sen jälkeen innostus on taas noussut pintaan. Tiedetään että mahdollisuudet onnistua on todella pienet mutta siltihän sitä toivoo kovasti että onnistaisi. Varsinkin kun seuraava kierto jää todennäköisesti välistä koska ollaan lähdössä viikoksi Kanarialle. Tosta tulee L:n eka oikea ulkomaanreissu ja eka kerta lentokoneessa joten jännitettävää riittää siinäkin!

On muuten ihanaa päästä lomalle aurinkoon! Sen jälkeen kun alettiin yrittämään lasta on ulkomaanmatkat ymmärrettävästi vähentyneet. Ensin lomakassa hupeni hoitoihin ja sen jälkeen vauvan tarvikkeisiin ja lapsiperhe-elämään. Jos meidän Pariisin häämatkaa ei lasketa niin lomasaldo on aikalailla nolla vaikka aiemmin käytiin muutamallakin reissulla joka vuosi!


Viime viikolla saatiin vähän tympeitä uutisia. Oltiin menossa hakemaan passia L:lle poliisilaitokselta tota reissua varten ja A saapui paikalle myöhässä. Me oltiin sitten jo aloiteltu virkailijan kanssa papereiden täyttäminen. Ihmettelin että mihin mä laitan allekirjoitukseni kun paperissa oli huoltajan kohdalla vain A:n tiedot. Virkailija sitten sanoi että ei väestötietojärjestelmässä ole kuin yksi huoltaja merkattuna, A. Tuli pienoinen järkytys! Myönteinen päätös adoptiosta saatiin 1.5 vuotta sitten ja tässä kohtaa selviää että virallisessa rekisterissä mä en ole L:n huoltaja! Ajatella jos tää olis tullut ilmi harmillisemmissa merkeissä ja multa olis evätty tietoa L:stä sillä perusteella etten ole huoltaja. Vaikuttaisi siltä että käräjäoikeudesta ei koskaan oltu muistettu lähettää sitä päätöstä maistraattiin! A on nyt hoitanut asiaa ja soitellut ympäriinsä ja nyt on käräjäoikeuden arkistoista paperi kaivettuna ja toivottavasti jo lähetettynäkin maistraatille jotta saadaan tuo virhe korjattua. Jotenkin tosi tyypillistä mun tuuria että käy jotain tällaista:D

L on viime viikkoina kasvanut ja kehittynyt huimasti. Pituutta on yhtäkkiä venähtänyt 5cm vaikka koko kevään aikana tuli vain pari senttiä. Puhuminen menee lujaa vauhtia eteenpäin, enää ei edes pysy kärryillä mitä kaikkia sanoja L osaa ja ensimmäiset mini lauseetkin se on jo sanonut! Ensimmäinen "lause" oli kun puettiin ulkovaatteita eteisessä ja laitoin huivia kaulaan, mihin L totesi "mamma huivi". Sen jälkeen se on mm. pyytänyt avaamaan kaapin "kaappi avais" ja kertonut että pappa oli käymässä "pappa kävis". Useiden sanojen loppuun tulee s. Joka päivä tulee vähintäänkin yksi uusi sana käyttöön. Äiti on ollut yllättävän vaikea L:lle vaikka luulis sen olevan suht helppo, ainakin verrattuna esim sanoihin tikkaat tai uidaan joita L käyttää. Vihdoin viime lauantaina se kuitenkin oppi sen ja ilahdutti meitä huutelemalla heti herättyään sängystään äitiä.

L vaihtoi noin kuukausi sitten pinnasängyn isojen tyttöjen sänkyyn koska apinamainen kiipeily pinniksestä alkoi huolettaa meitä. Päätettiin että nyt vältetään tilanne missä sänkykaupoille riennetään paniikissa sen jälkeen kun L on ensin tullut pinniksestä pää edellä alas. Ja onneksi ehdittiinkin! L oli uudesta sängystään tosi innoissaan, on varmasti mukavaa päästä kiipeämään itse sinne ja pois. Ajateltiin että aluksi menee varmaan viikko silleen että se ei suostu käymään nukkumaan vaan nousee jatkuvalla syötöllä pois sängystä ja saadaan sitä sitten kiikuttaa sinne 150 kertaa. Onneksi näin ei käynyt, vaan neiti jäi heti ekalla kerralla varsin tyytyväisenä uuteen sänkyyn nukkumaan!

12 kommenttia :

  1. Voi mikä söpis tyttönen. Tuli tosta adoptio ja huoltajuusasiasta ihan karmea tuntemus, että melkeen pitää mennä tarkistamaan väestötietojärjestelmästä tilanne oman lapsen kohdalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, on se kyllä sellanen söpöläinen:) Joo toi on kyllä sen luokan moka että ehkä paras tarkistaa! Ja jos me seuraava lapsi saadaan niin aion kyllä tarkistaa ton heti kun asia on saatu käsiteltyä!

      Poista
  2. Voi kuinka jännää! Mukavia ja pikaisia piinapäiviä teille ja täällä teidän puolesta peukut pystyssä jospa onnistuisi :) Kauhee toi huoltajuusasia :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toivottovasti! Toistaiseksi aika ei oo kulunut yhtään nopeemmin yhyy :D

      Poista
  3. Todella suloinen teidän L! :) Toivotaan, että piinapäivät menevät nopeasti, tsemppiä odotukseen!

    Aika järkyttävä tuo käräjäoikeuden tekemä moka. Teittekö mitään valitusta asiasta mihinkään suuntaan? Melkein tekisi mieli kirjoittaa asiasta mielipidekirjoitus johonkin lehteen. Voisi saada näkyvyyttä nyt, kun äitiyslakiakin käsitellään paraikaa. Tuo olisi yksi hyvä esimerkki siitä, että laki tulisi ihan tarpeen. :)

    Täytyy myös itse olla todella tarkka sitten joskus, kun saamme adoptioasian hoidettua. Ei olisi tullut mieleenkään, että asia täytyy vielä itse varmistaa, vaan kuvittelee, että viranomaiset hoitavat hommansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä ei olla mietitty valittamista, yritetään ensin saada hoidettua tiedot kuntoon ja katsotaan sitten. Siinä olet kyllä ihan oikeassa että tää on hyvä esimerkki siitä miksi äitiyslaki on tarpeellinen! On muuten ollut taas niin tuskastuttavaa seurattavaa siihen liittyvä kommentointi..

      Poista
  4. Tsemppiä ja onnea piinapäiviin!

    Onpa outo ja odottamaton virhe virkamiehiltä. Toivottavasti tuo on poikkeus isossa joukossa. Ja hyvä että selvisi vähemmän tiukassa paikassa ja saitte asian hoidettua kuntoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisin joo että aika harvoin tällaisia virheitä käy, silti sitä toivois ettei näin tärkeiden asioiden suhteen kävis ollenkaan vaan asioissa tehtäisiin tuplavarmistus! Ihmiset ne kuitenkin näitäkin hoitaa ja joskus virheitä sattuu:( Toivon ainakin että kyse vahingosta eikä jostain naispareja vihaavasta virkamiehestä joka on päättänyt tehdä vähän kiusaa.

      Poista
  5. Hui, jännittäviä aikoja eletään! Täälläkin nyt piinaillaan pari viikkoa. Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä huomasinkin että samoja vaiheita siellä elellään:D Tsempit sinnekin, pidetään sormet ristissä:)

      Poista
  6. Täällä on käynnissä lukijoiden piinapäivät: sormet kihelmöi odotuksesta, "mitä teille kuuluu?" ;)

    Ihanalta kuulostaa tuo neidin puheen kehitys. On taatusti ihmeellistä kuunnella miten hän alkaa tarinoida aatoksiaan ja sana toisensa jälkeen osuu kohilleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelut lukijoille jännityksessä pitämisestä:D Kuten ehkä hiljaisuudesta voi arvata, tulos jäi tällä kertaa negatiiviseksi:( Suututti toi tulos ja on ollut vähän kiireistäkin niin en sitten oo ehtinyt/saanut aikaiseksi kirjoitella! Nyt täytyy toivoa että ovis osuis ens viikolle jotta ehdittäisiin uuteen inssiin vielä ennen kuin puskee toi reissu päälle!

      Poista

Blog Design by Get Polished