keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Meillä asuu taapero!

Niin siinä sitten vaan kävi että vauva kasvoi, täytti vuoden ja muuttui vauvasta taaperoksi. Ja se kaikki tapahtui ihan älyttömän nopeasti! Äskenhän L vasta syntyi ihan pienenä ja hentoisena typykkänä tehden meistä maailman onnellisimmat ihmiset, ja nyt, onnellisuus ei ole kadonnut mihinkään mutta siitä pienestä, avuttomasta ihmisen alusta on tullut jossain määrin itsellinen henkilö. Sillä on omat ajatukset, oma tahto ja se menee itsenäisesti minne mielii.

Tässä kuunnellaan ja katsellaan kieli pitkällä JVG:tä
Mä oon ollut nyt L:n kanssa kaksin kotona 5 kuukautta ja siitä on tullut ihan normaalia arkea mihin molemmat ollaan sopeuduttu hyvin. Nautin itseasiassa tästä kotiäitiydestä paljonkin. A:n kanssa ollaan yhtä tärkeitä L:lle vaikkei A olekaan kuin illat ja viikonloput kotona. Edellisessä tekstissä mainitsemani sairastelukierrekin saatiin katkeamaan marraskuussa ja sen jälkeen ollaan voitu viettää kahta flunssaa lukuun ottamatta mukavaa ja tavallista elämää! Sitä voisi ajatella että kotiäidin elämä on jotenkin "tylsää", sellaista missä aikaa piisaa ylimäärin ja tekemistä on vaikea keksiä. Ainakin mä kuvittelin niin vielä joitakin vuosia sitten. Mutta mulla ja L:llä on oikeastaan ollut tosi hektistä:D Joka viikko on 3 harrastusta ja käydään mun vanhempien luona ja kaupungillakin vähintään kerran viikossa. Usein mennään A:ta töihin vastaan ja käydään sitten yhdessä kaupassa. L:n arkirutiinien pyörittämiseen menee kuitenkin suurin osa ajasta, musta tuntuu että vietän tällä hetkellä puolet mun päivästä keittiössä valmistamassa ruokaa, lämmittämässä maitoa, syöttämässä L:ää tai siivoamassa ruokailun jälkiä! Siihen päälle muu kodin siivous, pyykin pesu ja vastaavat niin päivä on täynnä. Ei hirveesti tarvitse ihmetellä että mitähän sitä tekis. Sillon kun L on flunssaisena on vielä pahempaa, se on nyt vuoden kieppeillä  alkanut vaatia niin paljon viihdytystä ja tekemistä, että jos ei päästä lähtemään kotoa mihinkään niin on aika haasteellista keksiä sille mielekästä puuhaa ihan koko päiväksi.

Sairastelusta vielä sen verran, että tammikuun alussa oltiin iho-ja allergiasairaalassa tutkimuksissa ja L:llä todettiin atooppinen iho ja infektioastma. Nyt siis tota inhaloitavaa kortisonia käytetään päivittäin, sen pitäis auttaa ettei jokainen flunssa johda sairaalaan. Ainakin viime viikolla se toimi ja L sairasti flunssan ihan ilman lääkärikäyntejä, jes! Atooppista ihoa hoidetaan päivittäin rasvailemalla paksuja rasvakerroksia, laittamalla voidehauteita ja käytetään kortisonivoidetta lyhyinä kuureina. Eli on tässä uusia rutiineita joutunut opettelemaan. Ja on pitänyt vaan päästä yli siitä ikävästä ajatuksesta että pientä ihmistä lääkitään niin kovasti. Tää on kuitenkin parempi näin kuin että ei hoidettaisi. Allergioita ei sentään vielä ainakaan ole ja toivon mukaan kesäkaudeksi saisi jättää kortisonit molemmissa muodoissaan pois!

L:n lempipuuhia nykyään on kirjojen lukeminen. Varsinkin Peppi, Puppe ja Myyrä kiinnostaa niin paljon että samat kirjat voidaan lukea monta kertaa päivässä. Iltasatuhetket saa hymyn leviämään korviin asti vaikka kirjoja luetaan muutenkin pitkin päivää. Lempileluja on kaikki mitkä pitää ääntä sekä keittiövälineet. Lempileikki on puhelinleikki, L kuvittelee puhuvansa puhelimessa ja puhelimeksi kelpaa mikä tahansa esine:D L myös leikkii syömistä, eli napsii kaikista kipoista ja rasioista mielikuvitusherkkuja. Nää on ensimmäiset mielikuvitusleikit ja sen takia musta hyvin kiinnostavia! Musiikin kuuntelu ja peilaaminen kuuluu myös mukaviin harrastuksiin, samoin kuin FaceTime-puhelut mummulaan. Telkkarikin on alkanut kiinnostaa ja ollaan annettu L:n vähän sitä välillä katsella (kipeenä vähän enemmän koska se tekemisen pula...) ja se tykkää kovasti Pikku Kakkosesta ja Pienestä Merenneidosta.

"Joo olen mä levitellyt nää kaikki kirjat tähän ympärille". Montaa kirjaa on kiva lukea kerralla!
L on kova höpöttämään ja parin kuukauden aikana oikeita sanojakin on alkanut kehittymään. Jostain 9-10kk iästä asti se on hokenut "oho" aina kun jotain hassua tai yllättävää tapahtuu, ja "ei" sillon kuin ei halunnut jotain. Nykyään se sanoo ei tai nej kun ei halua jotain ja "en ota" jos esim ruokapöydässä tarjotaan jotain mikä ei innosta. Halutessaan jotain L sanoo "tätä" ja osoittaa haluaamaansa asiaa. Välillä se myös katsoo mua ja sanoo "mamma". Kerran se istui eteisessä, kääntyi katsomaan mua ja nosti kädet mua kohtaan pystyyn ja sanoi mamma, se oli tosi hellyyttävä tapa pyytää syliin! Ollaan myös huomattu että L ymmärtää mielettömän hyvin puhetta. Sellaiset normaalit aiheet mistä puhutaan usein on tuttuja juttuja ja sen näkee siinä miten se reagoi niihin asioihin. Vau.fi sivuilla kyllä sanottiinkin että 1-vuotias ymmärtää suurimman osan yksi- ja kaksitavuisista sanoista!

Fysiikka on tietysti kehittynyt myös. 8 kk iässä L oppi yhden viikonlopun aikana käymään istumaan, ryömimään ja konttaamaan. Oli mahtava fiilis kun se oppi liikuskelemaan täällä itsekseen! Jos oli joskus eri huoneessa kuin se, niin alkoi kuulua söpö tassuttelun ääni mistä tiesi että se on tulossa moikkamaan. Toki liikuskelu toi mukanaan myös ihan uutta pään vaivaa, sillä kakkein hauskimmat jutut oli kiellettyjä. Niinkuin kaihtimien kiskominen, jalkalampun kaataminen, lehtien nyhtäminen kukista ja kissojen ruokakipoilla leikkiminen. Kiinnostuksen kohteiksi muodostui myös vessaharjat, sähköpistokkeet, kaukosäätimet, tabletti ja kännykät. Eli lisäpuuhaa päiviin tuli siinä kun juoksi perässä ja yritti estää ettei L ole luvattomissa puuhissa:D

L on innokas apuri kotitöissä. Astioiden siivoaminen, imurointi, pyykkien pesu, mikä vaan oikeastaan kiinnostaa!
Onneksi sillä on nykyään vähän ennemmän järkeä päässä ja se totteleekin jo jonkin verran sillon kun sitä huvittaa. 10 kk iässä L oppi nousemaan seisomaan, seisomaan ilman tukea ja kävelemään tuen varassa. Sillon kovaan huutoon nousi Brion taaperokärry jolla L suhaili ympäri asuntoa innoissaan! 11 kk iässä alkoi kävelyharjoitukset ilman tukea ja pari viikkoa sitten se lähti todenteolla liikkeelle. Nyt täällä siis tassuttelee ympäriinsä (ja opettelee juoksemaan, jaiks) pieni taapero! Välillä kävely vaihtuu vielä konttaukseksi koska niin pääsee nopeammin eteenpäin. Ekan pitemmän kävelyn näkeminen oli mahtava kokemus, satuin saamaan sen vielä videolle koska mulle tuli hetkeä aiemmin sellainen olo että L suunnitteli jotain. Vähän niinkuin auto joka kaasuttelee liikennevaloissa odottaen vihreetä valoa:D

Käytiin sitten ostamassa L:lle ekat kengät. Ne ei ole talvikengät vaan sellaset millä se voi kävellä sisällä jos ollaan esim kaupoissa. L on ollut nimittäin niin pitkästynyt kun ei pääse vaunuista maahan eli kengät tuli todella tarpeeseen. Oli tosi herkistävä kokemus nähdä kun se sitten käveli itsekseen Stockan leluosastolla niissä uusissa kengissään. Sillä hetkellä tuntui ettei meillä ole vauvaa enää, vaan taapero. Seuraavana päivänä lähdettiin viikonloppureissulle Poriin ja L oli koko junamatkan niin fiiliksissä kun sai kävellä pitkin käytäviä ja puuhailla leikkivaunussa. Kun se näkee kengät se innostuu ja nostaa jalkansa ylös:D

Siinä ekaa kertaa kengissä. Tie vei legoja ihastelemaan!

Ruokailuissakin on tapahtunut suuri muutos. Siinä missä 7 kk ikäinen L joi vielä paljon maitoa ja söi lisäksi kasvissoseita, se jo 8kk iässä oli oppinut pinsettiotteen niin hyvin että sormiruokailu sujui mainiosti. Uusiksi herkuiksi muodostui keitetty muna, avokado, marjat ja hedelmät. Samaan aikaan kun syksyllä oli sairastelukierre L alkoi myös nirsoilemaan ruoasta ja ei suostunut välillä syömään juuri mitään päivän aikana. 11kk iässä tilanne kuitenkin parani ja sen jälkeen ruoka on maistunut taas todella hyvin. Ei ole oikeastaan mitään mistä L ei tykkäisi, paitsi linssit ja vahvat intialaiset mausteet. Se kuitenkin maistelee ennakkoluulottomasti kaikkea ja noita edellä mainittuja lukuunottamatta omaksuu uudet ruoat toisella haukkauksella. Lemppareihin kuuluu tällä hetkellä spagetti soijabolognesella, tofu ja siitä tehdyt ruuat, avokado edelleen, lohikiusaus ja muut kalaruoat, herneet, päärynä, raejuusto ja turkkilainen jugurtti. Kun joku on oikein hyvää se hymyilee ja maiskuttelee, se on mielettömän suloista! Ja hyvä se on nautiskellessakin kun suusta löytyy seitsemän hammasta!

Joulu meni hyvissä ja rauhaisissa tunnelmissa. Aatto oltiin mun vanhemmilla ja L sai tietysti ison kasan lahjoja. Joulupukki ei erityisemmin pelottanut vaikka tässä onkin ollut kova vierastamisvaihe meneillään. Jouluruokaakin L sai maistaa (tehtiin sille omat suolattomat laatikot) ja tykkäsi ihan. Jouluvalot ja -kuusi kiinnosti todella paljon ja kuusta olikin aika sääli laittaa pois. Myös A:n vanhemmilta tuli paljon lahjoja, ja lahjoista L totisesti nautti! Lisäksi joulussa se tykkäsi siitä kun tavattiin sille tärkeitä ihmisiä paljon lyhyen ajan sisällä. Ehdittiin kuitenkin nautiskella myös joulun rauhasta ihan keskenään omassa kodissa, sekin oli upeeta! Yleensä me ollaan A:n kanssa oltu joka joulun päivänä eri paikoissa ja kotiin ehditty rentoilemaan vasta 27. tai 28. päivä.

Joulu ihmetyttää
1-vuotisneuvolassa käytiin eilen ja sieltä saatiin seuraavat mitat: pituutta 78cm ja painoa 10,6kg. Vuodessa kasvua siis himpun vajaa 30 cm ja painoa reilu 7 kiloa! On se aika paljon kyllä. Toi paino on pysynyt samana jo 5,5 kuukautta joten sitä täytyy vähän seurata kevään aikana. Ei tilanne vielä hälyttävä ole mutta öljylisä otetaan joka aterialle ja parin kuukauden päästä käydään painokontrollissa. Painonnousun pysähtyminen sijoittuu kyllä just siihen kun L alkoi liikkumaan ja mitä enemmän se on oppinut liikkumaan, sitä kovempi touhu-taavetti siitä on tullut. Eli ei se ihme ole että nyt tulee vain pituutta. Se keräsi kuitenkin pikkuvauvana niin hyvän painon itelleen että ei liian laiha ole vaikkei nyt olekaan kasvanut siltä osin.

Lauantaina vietetään sitten 1-vuotiskekkereitä, mihin on tulossa isovanhemmat, enot perheineen ja kummit. Näistäkin tulee melkein 30 päinen porukka joten tässä on ollut aika paljon valmistautumista. Nimiäiset järjestettiin mun vanhemmilla joilla on suuri omakotitalo, joten nää on ekat tällaset juhlat jotka järjestetään omassa kodissa. Vaikka tilaa muuton jälkeen onkin enemmän, on se 80 neliötä kuitenkin aika timmi mitoitukseltaan ton kokoselle porukalle:D Ja ruokaa saa valmistaa aika kiitettävästi. Päätettiin kuitenkin että halutaan tehdä kaikki itse. Toivottavasti kemut onnistuu ja päivänsankari nauttii!Aamulla se ainakin oli ihmeissään kun laulettiin onnittelulaulu ja annettiin lahja, mutta kyllä se lahjasta sitten innostui (sellanen maatilalelu) ja on sillä tänään paljon leikkinyt!

12 kommenttia :

  1. Hurjasti onnea L ja vanhemmille myös! Täällähän ihan liikutuin kun toinen on niin suloinen! :D

    VastaaPoista
  2. Hurjasti onnea L ja vanhemmille myös! Täällähän ihan liikutuin kun toinen on niin suloinen! :D

    VastaaPoista
  3. Hurjasti onnea L! Teillä on aivan ihana pieni taapero <3 Hyvä et flunssa kierre helpottanut ja kiva kuulla kuin teillä on siellä mennyt :) ihmettelinkin kun ei oo pitkään aikaan mitään "kuulunut" täällä. Mukavaa uutta vuotta ja paljon onnea koko perheelle kaikkeen tulevaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Joo blogi on viettänyt vähän hiljaiseloa kun päivät jotenkin kuluu niin vauhdikkaasti että ei sitten saa aikaiseksi kirjotella vaikka haluaiskin! Oon ollut myös ihan jäljessä muiden blogien lukemisessa vaikka niitä oonkin useammin silmäillyt kuin omaani kirjoittanut, ja luin just teidän vaikeasta alkuvuodesta! Tosi ikäviä uutisia, tollanen laittaa asiat oikeeseen mittakaavaan. Onneksi teillä on ilmeisesti hyvä tukiverkko, juttuseurasta on varmasti apua. Hurjasti tsemppiä jatkoon, eiköhän se siitä nyt helpota kun on leikkauskin tehty! Niin ja mukavaa hääpäivää, vuosi menee kyllä tosi nopsaan!

      Poista
    2. Mutta kiva et jaksat/kerkeät edes silloin tällöin päivittämään blogia!:) Kiitos paljon, jospa meijän vuos alkais nyt paranemaan :) Onneksi on tukiverkkoa ja blogin päivitys kuuluu myös isona siihen et saa purkaa tunteensa.

      Poista
  4. Onnea L ja vanhemmat! On teillä kyllä hurmaava taapero! :)

    VastaaPoista
  5. Ihanaa kuulla teidän kuulumisia, kyllä meitä täällä on monia, jotka blogia lukevat :-)

    VastaaPoista

Blog Design by Get Polished