sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Loppu häämöttää


Raskausviikko 35! 35!! Uskomatonta. Siis että ei meinaa todeksi uskoa. Kahden viikon päästä vauva on täysiaikainen ja sitten se voikin syntyä koska vaan. Vuoden vaihteessa siis, mihin tuntuu puolestaan olevan aikaa vaikka kuinka. Joulukin tuntuu olevan tosi kaukana. Vaikka eihän se ole. Laskettuun aikaan 4 viikkoa ja 6 päivää. Kerrassaan hämmentävää.

Perjantaina oltiin kättärillä käymässä. Mukana oli kymmenisen paria ja oli huvittavaa katsella kaikkia jättimasuja ja niiden tuskastuneita kantajia. Ensin istuttiin puoli tuntia ja kuunneltiin kun kätilö kävi läpi melkein samat asiat kuin viimeisessä perhevalmennuksessa. Eli milloin lähteä sairaalaan ("muistakaa soittaa aina ensin!", paljon painotettu juttu) ja synnytyksen vaiheista ja kivunlievityksestä. Kenelläkään ei ollut kysymyksiä esitettävänä joten siirryttiin katsomaan synnytyshuonetta. Se oli reissun antoisin osuus ja oli ihan mukava nähdä millainen tuo huone on ja mitä varusteita siellä on. Nähtiin kylpyammeellinen huone mutta niitä on kuulemma vain kaksi ja sellaisen voi saada jos sattuu olemaan vapaana synnyttämään tullessa. Huone oli ihan mukavan näkönen, ei missään nimessä mitenkään kliininen.

Tämän jälkeen tuli toinen hoitaja kertomaan lapsivuodeosastosta. Käytiin läpi sairaalassaoloaika ja perhehuoneen mahdollisuus (vain jos synnytyksen jälkeen vapaana ja tukihenkilö pystyy olemaan äidin kanssa ympärivuorokautisesti). Mehän ei siis voida ottaa tota perhehuonetta vaikka vapaana oliskin koska mun täytyy tulla yöksi kissojen kanssa. Ei viittitä pyytää hoitajaa niille koska lapsen kotiintulo on itsessään jo riittävän suuri stressi niille ilman että siinä on katit joutuneet viihtymään oudossa seurassa edelliset pari päivää. Tuntuu kyllä tosi ikävältä jättää A kaksin vauvan kanssa öiksi vaan ei voi mitään. Mutta saatiin tietää puolison vierailuajat ja ne on ihan hyvät, 8-21. Joten eiköhän siinä ehdi päivän aikana sitten viihtyä uuden tulokkaan kanssa:) Käynnin jälkeen aulassa nähtiin parikin vastasyntynyttä kotiin lähdössä, ei apua miten suloisia!! Ei meinattu liitoksissamme pysyä kun kateltiin niitä ja ajateltiin että ens kerralla kun kättärille tullaan saadaan oma nyytti!

On alettu jännittää aivan tajuttomasti tiistain neuvolalääkärikäyntiä. Sillon saadaan tietää varmaankin kokoarvio ja se jännittää. Tietysti jännittää myös kohdunsuun tilanne ja se, josko ultrassa näkyisi sukupuoli. Eniten kuitenkin toi vauvan koko. A:n paino ei ole noussut enää kolmeen viikkoon ja kaikenkaikkiaan sitä on nyt tullut 10 kg. Tämän päivän viikkoteksteissä luki ettei viimeisen kuukauden aikana painoa yleensä tulekaan enää äidille joten jos se tohon kymppiin jäisi niin tosi hyvä! Alusta asti päätettiin kyllä ettei raskaus ole mikään tekosyy mässätä mitä mieli tekee ja lihota siinä samassa 25 kiloa.. Ei tässä silti tietenkään ole mitään laihdutettukaan tai nälässä oltu!

Keskiviikkona oli tosiaan mun valmistujaiset yliopistolla ja oli kyllä huippukiva päivä. Ensin jaettiin tutkintotodistukset ja oon kyllä tosi tyytyväinen maisteriopintojen yleisarvosanaan "erinomainen". Tilaisuuden jälkeen tarjolla oli skumppaa. Ehdittiin vielä katella vähän kauppoja ennenkuin oli pöytävaraus Farangissa. A:ta tosin supisteli niin paljon ettei se pystynyt kävelemään joten se ajoi mun iskän kanssa Kamppiin istuskelemaan sillä välin kun me muut käveltiin. Mukana oli siis mun vanhemmat ja pikkuveli sekä sen tyttöystävä. Ruoka ja tarjoilu oli aivan loistavaa, ei oo maine tyhjästä tullut joten voin suositella todella lämpimästi! Me syötiin 7 ruokalajin tasting menu joka osoittautui nappivalinnaksi. Keittiö fiksasi raskaana olevalle sopimattomat annokset sopiviksi ilman mitään vaivaa. Ei myöskään jouduttu selittämään mitä raskaana ei saa syödä, vaan se oli keittiöllä ja tarjoilijoilla automaattisesti tiedossa. Tosi hienoa! Valmistujaislahjaksi sain macro-objektiivin josta oonkin tässä haaveillut, joten loppuilta meni tiuhaan kuvia napsiessa. Hymyilytti vielä nukkumaan mennessäkin, ihana päivä!

Kotiin päästessä poseeraamaan pääsi Miska ja valmistujaisruusut, joista tässä yksi:)



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Blog Design by Get Polished