tiistai 23. joulukuuta 2014

Joulutunnelmissa


Saatiin kuin saatiinkin koti joulukuntoon! Päätettiin ettei remontti pilaa meiltä joulua. Joten kuusi tuli! Kaikki muutkin koristeet laitettiin ja tehtiin joulujuttuja: esim. siivottiin ja valmistettiin erilaisia tryffeleitä ja sinappeja. Mä myös tein havuista ja kävyistä kuusikranssin meidän oveen. Oon tosi tyytyväinen siihen millanen siitä tuli.


 Huomenna keitetään aamulla riisipuuro ja lähdetään sitten mun vanhemmille mihin myös pikkuveli tyttöystävänsä kanssa on tulossa. Vietetään sitten päivä siellä perinteiseen tapaan. Joulupäivänä on yleensä lähdetty A:n isää ja muita sukulaisia tapaamaan Poriin, mutta nyt mulla on ne valmistujaiset silloin joten Porin reissu on luvassa vasta Tapaninpäivänä. Sekin sillä varauksella että A:lla on ihan hyvä olo. Sillä on tällä hetkellä flunssaa, kamala yskä, kurkunpään tulehdus ja tietysti noi kaikki raskausvaivat eikä se oo moneen yöhön saanut nukuttua kuin pari tuntia. Eli saa nähdä. Lauantaina mennään sitten A:n äitin luokse minne myös sen veli tyttöystävänsä kanssa on tulossa syömään. Tää reissu on yleensä ollut Tapanina, mutta sekin siirtyy tällä kertaa päivällä eteenpäin.

Tämän päivän neuvolalääkärikäynnistä sen verran että vauvalla kaikki hyvin eikä oo tulossa jättivauvaa vaan ihan normaalin kokoinen kaveri! Painoa nyt 2,6 kg ja arvio lasketulle ajalle on 3,5 kg. Siellä se oleili tiukasti pää alaspäin. Ei huomattu kysyä onko jo kiinnittynyt, mutta meistä näyttäis että on laskeutunut ainakin koska A:n maha on joku reilu viikko sitten "tipahtanut alas". Lääkäri oli haluton edes yrittämään sukupuolen katsomista ultralla joten se jää nyt yllätykseksi synnytykseen asti!
Mutta nyt me vetäydytään joulun viettoon! Rauhaisaa, ihanaa, suloista joulua kaikille!


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Blog Design by Get Polished