lauantai 25. helmikuuta 2017

Päiväkotiin tutustuminen

Torstaina oli jännä päivä! Käytiin nimittäin L:n kanssa tutustumassa päiväkotiin. Ennen käyntiä mua alkoi yhtäkkiä jännittämään ja mietin muutenkin että voi apua, mitä siitä tulee kun L päiväkodin aloittaa. Käynnin jälkeen olin kuitenkin paremmalla mielellä ja tosi tyytyväinen. Käynti oli onnistunut ja fiilis sellainen että ei haittaisi vaikka alkaisi heti! Tässä kun on ollut 1.5 vuotta kahden kotona L:n kanssa niin muhun on jotenkin päässyt hiipimään sellainen outo jännitys siitä miten päiväkodin aloitus sujuu. Ei ehkä niinkään L:n osalta, vaan itseni:D

Kuten tuossa joulun alla kirjoittelin, niin meille tammikuun alkuun tarjottu paikka oli matkoiltaan ihan mahdoton yhtälö meille ja jouduttiin sanomaan ei kiitos. Tästä seurasi neljän kuukauden karenssi, joten päätettiin että jään vielä kotiin siksi asti kunnes A jää äitiyslomalle. L kuitenkin ihan selvästi kaipaisi jo enemmän lapsiseuraa kuin mitä se tällä hetkellä harrastusten ja pihan muiden lasten kanssa saa, joten haluttaisiin sille osapäiväinen paikka päiväkodista. Tähän keväälle sellaista on mahdotonta enää saada, joten elokuun alusta se sitten alkaisi. Toive on, että L menisi kolmena päivänä viikossa reiluksi neljäksi tunniksi hoitoon. Ja sitten joskus kun tuleva vauva menee hoitoon, niin L aloittaisi samalla myös kokopäiväisenä. Tälle keväälle ollaan haettu paikkaa leikkikerhosta, jossa ollaan kahdesti viikossa pari tuntia kerrallaan.

Saapuessa päiväkodille aamuhämärässä
Tutustuminen oli tosiaan mukava kokemus meille molemmille. L lampsi suoraan sisään omistajan elkein eikä ujostelusta ollut tietoakaan. Heti aulasta löytyi ensimmäinen kaveri jonka kanssa se meni puuhastelemaan. Tutustumiskäynnin alkuosa istuttiin pikkuisten ryhmän huoneessa, mihin pian tuli viisi alle 1,5-vuotiasta lasta. L teki nopeasti tuttavuutta ja oli pian hyvin tyytyväinen ilme kasvoillaan kun sai ohjailla kaikkien leikkejä. Kukaan muu ei osannut puhua kun niin pieniä vielä olivat, joten oli helppo päästä heti johtajan asemaan:D Infopläjäyksen jälkeen lähdettiin kiertämään päiväkodin tiloja. Rakennus on suuri jugend-linna, joten aika mahtavia huoneita siellä oli. Eskareiden sali oli todella upea; 5 metriä huonekorkeutta ja suuren suuret kaarevat ikkunat, joista tulvi valoa. Sisätilat on hiljattain uusittu joten kaikki oli varsin siistiä. Päiväkodilla on monta pihaa, joista yksi on luonnontilaista metsää, joten puuhaa varmasti riittää. Henkilökunta otti ihanasti meidät vastaan ja kaikki tulivat juttelemaan L:lle. Myös työntekijöiden keskeinen henki vaikutti todella hyvältä.

L ihmettelemässä pikkuisten huoneen leikkinurkkaa. Onpa paljon kiinnostavia tavaroita!

Lähtiessä oli päällimmäisenä vaan fiilis että voikun me saataisiin paikka tuolta! Hakupaperit on laitettu ajoissa kyllä, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Kesä-heinäkuussa pitäisi tulla tieto.

L on kehittynyt taas jotenkin kamalan kovaa tahtia, se on yhtäkkiä alkanut laulamaan lauluja ulkomuistista, oppinut tunnistamaan ja nimeämään noin kymmenen eri väriä sekä oppinut laskemaan kymmeneen. Aika fiksu likka! Varsinkin tota laskutaitoa on ihan tuntemattomatkin ihmetelleet:D

1 kommentti :

  1. Kuulostaa ihastuttavalta paikalta. Peukut pystyssä, et osa-aikapaikka järjestyy :)

    VastaaPoista

Blog Design by Get Polished