keskiviikko 8. helmikuuta 2017

12. & 13. rv. Ultrassa.



12. raskausviikko

Ultra alkaa jännittämään ja pyörimään mielessä. Toisaalta odottaa että näkee sen pikkuisen viipottajan ja toisaalta pelkää kuollakseen ettei sitä viipottajaa enää olekaan. Tilannetta ei yhtään helpota kun tajuan että A söi mascarponea, joka on tietenkin tuorejuusto ja siksi kiellettyjen listalla. Listerian googlaaminen vaan lisäsi tuskaa kun tajusin että seuraamukset saattaa ilmetä joskus parin kuukaudenkin päästä vasta!

Tässä odotellaan nyt kolmen blogivauvan syntymistä tällä viikolla, jännättävää siis riittää! Sitä miettii kokoajan että joko nyt siellä tapahtuu jotain. Jokainen hiljainen päivä tuntuu olevan merkki siitä että synnytykseen on lähdetty:D Mutta onneksi saa jännätä näitä niin ei keskity vielä niin paljoa edessä olevaan ultraan.

Tällä viikolla käytiin ensimmäistä kertaa lastentarvikeliikkeessä tutkailemassa vaunu- ja sänkytarjontaa. Vähän erilaistahan tää on nyt toisen lapsen kanssa kun esikoista täytyy lahjoa pysymään paikoillaan rusinoiden ja Pikku kakkosen avulla, että saa puhuttua myyjän kanssa rauhassa. L:ää odottaessa sitä vaan pyörähdettiin kauppaan just sillon kun huvittaa ja viivyttiin niin kauan kuin mieli teki sen ihmeempiä ajattelematta. Mutta L kesti hienosti vaikka sitä siirreltiin eri vaunuihin kokeeksi, tietysti kännykkä kädessään:D Tuplia oltiin nyt siis katsomassa koska ollaan vähän ajateltu ettei L vielä puolen vuoden päästä jaksa joka paikkaan kävellä. Seisomalautaakin mietittiin mutta milläs saat sen siinä pysymään jos uhmakohtaus iskee tilanteessa missä ei oo aikaa alkaa keskustelemaan varttia lattialla huutavan lapsen kanssa. Välillä voi olla myös ihan kiva päästä lepäilemään vaunuun ja se ei seisoen oikein onnistu.

13. raskausviikko

Koskaan en saman viikon aikana ole onnitellut kolmesta syntyneestä vauvasta, mutta tällä viikolla sekin ihme koettiin kun kolme pienokaista syntyi maailmaan. Ihanaa on ollut odotella näitä jännittäviä uutisia ja sitten lukea niistä! Täällä jatkuu ultran jännääminen. Tällä hetkellä se koittaa ylihuomenna ja viikonloppu on kulunut aika pitkälti vain siinä että yrittää keskittyä muihin juttuihin. Eniten jännittää onko pikkupulla terve, puuttuuko käsi tai todetaanko iso niskaturvotus. Nyt on vahva fiilis että hengissä siellä ollaan koska kohtukin on selvästi kasvanut tasaiseen tahtiin ja aiheuttaa jatkuvasti enemmän tuntemuksia olemassaolollaan. Eilenkin käveltiin reippaasti n. kilometrin matka, minkä jälkeen alavatsassa viilteli ja tuntui ikävältä. Varmaan jotain ligamenttien venytyksiä tai mitä näitä nyt raskauteen kuuluu, en muista ja uskomatonta kyllä, en ole googlannut:D

Tiistaina sitten vihdoin koitti ultrapäivä. Sen luokan sekoilua lähtöön liittyi että huomas että pikkuisen hermostutti:D Olin pyytänyt mun vanhempia katsomaan L:ää siksi aikaa. Aika oli heti aamulla ja A kävi vain nopeasti pyörähtämässä töissä ennen kuin oli tarkoitus tavata naistenklinikalla. Mä sitten yritin kiireessä saada itseäni ja L:ää valmiiksi kunnes tajusin että eihän mulla mikään kiire ole. (Oikeasti kyllä oli). Sitten äiti kysyi että kuinka nopeasti se bussi oikein sinne menee kun ultra-ajan alkuun on enää 10 minuuttia. Säikähdin kun tajusin että olin kokoajan elänyt niinkuin lähtöaika kotoa olis se aika kun ollaan sovittu A:n kanssa tapaavamme naikkarin edessä! No iskä lähti kuskaamaan mua sinne kauheeta vauhtia ja kurvas naikkarin pihaan sen oloisesti kuin synnyttämään oltais tulossa. A oli sillä välin ehtinyt ilmoittautua ja odotti mua aulassa syyttävä ilme kasvoillaan; mä olin muistanut ajan väärin ja se oli vasta 20 minuutin päästä:D Kun päästiin odotusaulaan naurettiin ihan hulluna tätä toilailua. Mut hei, eipä ehditty stressata itse ultraa pätkääkään. 

Eikä siinä kyllä mitään stressattavaa olis ollutkaan. Pikkupulla liikkui mallikkaasti heittäen volttia ja huitoen käsillä ja jaloillaan. Niskaturvotusmittaa oli jonkin aikaa vaikea saada liikkumisen takia otettua mutta hoitaja sanoi heti että ei mitään erityistä silmämääräisesti näe. Ja mittauksen onnistuttua toi tulkinta varmistui, sillä mitta oli 1,6mm. Huh helpotusta. Kädet ja jalatkin löytyi kuten myös viisi sormea. Aika aluksi kuunneltiin sykettä, 180 lyöntiä minuutissa. Liikutuin ihan totaalisesti sen kuulemisesta ja se oli sellainen todellinen herätys että toi ääni kuuluu A:n mahasta joten siellä ihan oikeasti on joku tyyppi! Tää on silleen erikoista että edellisessä raskaudessa en tajunnut alkuunkaan miksi se syke ketään kiinnostaa. Ei se tuntunut itselle mitenkään tunteisiin vetoavalta. Koko vastasi täysin viikkoja, pituutta päästä peppuun 6,5cm. Tyypin liikkeitäkin oli tietysti ihana katsella ja aika kului tosi nopeasti (eikä se ultra kyllä kovin kauaa kestänytkään). Jotenkin melkein toivoisi että olis voinut katsella pidempäänkin tyypin puuhia. Mukaan saatiin muutama kuva joita heti siinä A:n pyyhkiessä vatsaansa ultrausgeelistä jo katselin.

En tiedä mitä siinä oikein tapahtui mutta häiriinnyin jotenkin ihan totaalisesti. Lähtiessä piti oikein istua naikkarin aulaan koska pyörrytti ja oli jotenkin tosi stressaantunut olo. Yksi ultrakuvista oli jotenkin aika erikoinen ja vauva näytti siinä todella oudolta, aivan erilaiselta kuin L omissa kuvissaan. Tulin satavarmaksi että vauva on siis poika ja perinyt ulkonäkönsä lahjoittajalta. Alkoi ahdistaa kun tajusin että me ollaan taas hyppäämässä tuntemattomaan, mikään ei välttämättä ole samalla tavalla kuin L:n kanssa. Uusi tulokas ei ehkä ole yhtä helppo vauva. Mitä jos se itkee kokoajan. Miten mä osaan hoitaa poikaa, eihän mulla ole niistä mitään kokemusta. Eikä meillä ole pojalle tiedossa mitään hyvää nimeäkään. Koko raskaus ja synnytys voi olla ihan erilaiset kokemukset. Ja mitä jos en jotenkin tunnista uutta vauvaa meidän vauvaksi jos se ei yhtään näytä L:ltä tai A:lta. Eli pienoinen paniikki iski mikä peitti alleen aivan totaalisesti sen tunteen mitä olis pitänyt ja mitä olisin halunnut tuntea, onnen siitä että kaikki oli kunnossa.

Kotona kun sain L:n päiväunille aloin googlailemaan kaikkea ja jotenkin eksyin ihan vääränlaisille sivuille tuossa mielentilassa. Näillä viikoilla syntyneitä sikiöitä. Rakenneultria joissa on saatu huonoja uutisia. Epämuodostuneena syntyneitä vauvoja. Ei todellakaan ollut hyvä ajatus ja A:n tullessa kotiin olin entistä stressaantuneempi. Juteltiin siinä vähän ja katsoin jälleen uudestaan niitä ultrakuvia. Olo alkoi helpottua. Illalla se onnikin alkoi puskemaan tieltään pelkoa. Ultrakuvat on välillä omituisia ja meidän vauva oli ihan terve ja normaali. Ei mitään syytä huoleen. Nyt vaan kasvatellaan ja maaliskuun lopussa nähdään pikkukaveri uudestaan. Mä opin kyllä hoitamaan poikavauvaa jos meille sellainen tulee, tietenkin opin. Siellä kasvaa nyt hyvää vauhtia meidän vauva, joka tulee varmasti olemaan just oikea ja täydellisen ihana pikkupulla meille<3

Tänään fiilikset on olleet jo normaalit ja oon vaan tajuttoman onnellinen että meille on tulossa vauva! Ja tässä tää pikkupulla nyt kelluu ja ihmettelee että kuka kehtaa häiritä hänen yksiönsä rauhaa:D


16 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Niinpä! On kyllä enemmän huolestuttanut sen teidän kokemuksen jälkeen. Vaikka tietääkin et kaikkea tapahtuu mut silti se vaikuttaa eri tavalla kun on joku "tuttu". Onneksi teilläkin mennään jo hyvään suuntaan ja kohti uusia hoitoja:) Ootan jo et pääsen sit jännäämään:D

      Poista
    2. Voi kun ei olisikaan täytyny itse tota kauhua kokea ja ku en tiedä ketään muuta naisparia, joilla inssivauva olis menny kesken. Mut joo toi on kyl hauska juttu kun täällä rupee pitämään muita bloggaajia "tuttuna" sit mä ainakin luon pääni sisällä kuvan, miltä kukakin näyttää :D

      Poista
    3. Haha, niinpä! Ei juuri kukaan esiinny omilla kasvoillaan niin sit alkaa kuvittelemaan minkä näköisiä kaikki on:D Ja jotenkin piirit on silleen pienet että myötäelää tosi vahvasti muiden jutuissa!

      Poista
  2. Aivan mahtavaa että kaikk on hyvin, hyvähyvä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Nyt vaan porskutellaan eteenpäin ja odotellaan seuraavaa ultraa, teillä taas varmaan paria viikkoa aiemmin:D

      Poista
    2. Itse asiassa meilläkin on rakenneultra maaliskuun lopussa, joten varmaan hyvin samoihin aikoihin on meillä ja teillä tämä seuraava ultraetappi.. :D

      Poista
    3. Ai teillä on sit vasta! Eikös se sit oo jo 20 ja jotain viikkoa? Kauhee kun mä en kestäis odottaa niin pitkälle:D

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Huh, onneksi! Tänään eka kolmanneskin tulee päätökseen että saiskos sitä nyt hengittää ihan rauhallisesti:D

      Poista
  4. Ihana juttu, että ultrassa kaikki hyvin! :)

    Minulla tuli synnytyksessä samankaltainen hetkellinen outo olo. Kun kuulimme verhon takaa että vauva on poika, pillahdimme onnellisina itkuun. Mutta kun vauva tuotiin verhon takaa meille näytille, näytti tämä hoitajan sylissä hetkellisesti yksinkertaisesti niin vieraalta, että päässäni laukkasi varmaan sekunnin sadasosassa miljoona ajatusta, sellaisia pelkoja joita en ollut pelännyt ollenkaan raskausaikana (entä jos vauva näyttää minulle aina vieraalta? Entä jos se tuntuukin vieraalta? entä jos en kiinnykään lapseen?) mutta sitten heti kun vauva asetettiin Mintun rinnan päälle huomasin että tällä oli aivan samanlainen alahuuli kuin Mintulla, paniikki meni ohi, ja viimeistään siinä vaiheessa kun poika pissasi ympäriinsä Mintun rinnalle ja verenpainemittarille ja nauroimme vedet silmissä olin jo ihan myyty ja paniikki tiessään täydellisesti :D Ja vaikka minusta on aivan ihana että pojassa on kovasti Mintun ja tämän suvun näköä, on ehdottomasti suosikkipiirteeni vauvassa tämän silmät, jotka tämä varmaan on perinyt luovuttajalta, tai ainakaan ne eivät ole Mintun suvusta. Voisi kai siis ajatella että ne ovat aivan vieraan näköiset mutta ne ovatkin alusta asti olleet juuri siksi niin erityiset kun ovat pojan omat silmät, juuri vain pojan näköiset <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos että jaoit tämän. Ihanaa kuulla että muillekin tullut tällaisia outoja panikointeja! Jotenkin sellanen tunne tuli niinkuin tollasia asioita ei sais ajatella mut oma pää on vähän sellainen että syväluotaa kaikki asiat, varmaan vähän liikaakin:D Ja tosiaan, eihän mitkään piirteet omassa lapsessa ole "vieraita", vaan lapsen omia! L on tosi paljon A:n näköinen, itseasiassa kun niiden vauvakuvia katsoo niin vois mennä sekaisin kumpi on kumpi. Siinä mielessä L on tosi tutun näköinen, vaikka nyt kun se on kasvanut isommaksi alkaa huomaamaan enemmän niitä erojakin. Outoa kyllä, siinä tuntuu olevan myös vähän mun näköä ja samoja piirteitä kun mun veljen lapsissa! Pari kertaa tuntemattomat on sanoneet että ihan on mun näköinen, mut en sit tiedä sanooko ne niin jokatapauksessa.. A:ta ja mua on kyllä luultu monesti kaksosiksi vaikka mun mielestä ei näytetä yhtään samalta:D

      Poista
  5. Mahtavaa, että kaikki oli hyvin ultrassa! Nuo ultrakuvat on kyllä jänniä, me saatiin rakenneultrasta sellaisia, joissa lapsi näyttää ihan pieneltä hirviöltä. :) Yhdessä kuvassa se sentään näytti ihmiseltä. :)

    Tajusin muuten, että en olekaan pelännyt raskauden aikana, että lapsi olisi vieras, täytyykin äkkiä ajatella jotain muuta ennen kuin mielikuvitus rupeaa laukkaamaan... Tuleeko jossain vaiheessa se vierauden tunne, se jää nähtäväksi.

    Minäkin söin muuten vahingossa mascarpone-juustoa alkuraskaudessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, joo onhan ne vähän omituisia kun tulee niitä heilahduksiakin! Ekassa raskaudessa oli aika hyviä kuvia kuitenkin kun niissä L näytti ihan ihmiseltä. Ei tullut sit mitään olotiloja niistä:D Näistä yksi oli kyllä sellainen noita-akan nenällä varustettu liskolapsi että vähän jännältä näytti!
      Niin, ei meilläkään kyllä kummallekaan tullut ekassa raskaudessa tollasta vierauden pelkoa. Ehkä se on nyt just se, kun yksi lapsi jo on. Edellisellä kerralla oli selvää että kaikki on uutta ja ihmeellistä eikä tiennyt yhtään miltä tuleva lapsi voisi näyttää. Mutta nyt täytyi herätä siihen että niin voi käydä nytkin.

      Poista
  6. Hienoa, että kaikki on hyvin ja ihana, että olette myötäeläneet meidän muiden raskauksissa ja synnytyksissä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo muidenkin raskauksia on ihana seurata, niinkuin tietysti myös lasten kasvua!

      Poista

Blog Design by Get Polished