lauantai 20. kesäkuuta 2015

Uusia tuulia

Hip hei, mitäs tänne kuuluu! Jonkin verran uutta ja aika paljon samaa kuin ennenkin. Ollaan vietetty juhannusta ihan rauhallisissa merkeissä, aatto kotosalla kolmistaan grillaten ja tänään mun vanhempien luona. Tänä aamuna tapahtui huippujuttu, L oppi nimittäin kääntymään selältä vatsalleen! Johan sitä on odotettu. Muutaman päivän jo on ollut ihan tosi lähellä ja tänään se sitten vihdoin tapahtui. Eka kerta kävi niin vikkelästi ettei kumpikaan meistä nähnyt sitä: yhtäkkiä vauveli vaan olikin vatsallaan leikkimatolla! Onneksi se teki sen heti uudestaan että saatiin nähdä se. Ja taas uudestaan että saatiin kuvattua se. Ja taas ja taas ja taas! Tänään ei paljon muuta ole tehtykään kun katseltu L:n uutta hienoa taitoa. Harmi vaan ettei se osaa itse kääntyä pois vatsaltaan vaan saadaan jatkuvasti juosta kääntämässä sitä selälleen kun alkaa masullaan olo kyllästyttää. Nukkumaanmenokin oli aika kokemus kun neiti vaan kääntyy sängyssään ja alkaa sitten kitisemään kun väsyttää, mutta silti on pakko kääntyillä:D

Pari päivää sitten mun vanhempien luona tyttö keikisteli kyljellään mutta ei kääntynyt, lähellä kyllä oli!

Toinen uusi opittu taito on ryömiminen. Tosin se on vielä vähän sellasta että välillä sujuu ja välillä ei. Kerran se kuitenkin eteni 15-20 cm joten osaa se! L osaa myös pyöriä itsensä ympäri jos makailee mahallaan. Kylpyhetkistä on tullut varsin märkiä. Varmaan vauvauinnin ansiota että L on keksinyt polskimisen ja veden läiskyttämisen ja nyt se kyllä polskii ja läiskyttää ihan hullun lailla! Ammekin on jäänyt aika pieneksi kun meillä on ollut sellanen kokoontaitettava Stokke. Yleensä ton kokoiset osaa jo istua ammeessa niin ei tule ammeen pituus vastaan. Mutta nyt on siis tullut monipuolisesti liikettä pikkumimmiin! Vauvauinnissa sujuu edelleen loistavasti ja hauskaa on. Sukellukset on lähteneet hyvin käytiin ja edelleen ollaan säästytty itkulta! A:n kännykässä on hauska ominaisuus jolla voi kuvata veden alla. Ollaankin otettu videoita ja kuvia uintireissuilta.

Uutta tapahtuu nyt muutenkin, me nimittäin muutetaan. Tätä asunnonvaihtoahan on haudottu jo pidempään ja raskausaikana soudettiin ja huovattiin sen kanssa useampaan otteeseen. Onneksi jätettiin kuitenkin sillon väliin, oltais nimittäin muutettu raskaushuuruissa ihan vääränlaiseen asuntoon! Sillon oltiin pakenemassa esim luonnon keskelle Viikkiin mikä tietysti on kantakaupungissa asumiseen tottuneena vähän erilaista. Nyt on kuitenkin tullut tän meidän 55 neliömetrin rajat vastaan ja ollaan pistetty kämppä myyntiin ja ostettu uusi. Väljemmät neliöt (80) löytyi onneksi Vallilan konepajalta joten kantakaupungissa saadaan edelleen pysyä eikä matkaa tähän vanhaan kotiin ole kilometriäkään. Asunto on valmistunut vasta pari viikkoa sitten joten päästään ihanaan ihan uuteen kotiin:) Sisustusjutut ja muutto pyörii jo tosi paljon mielessä ja ollaan jo vähän käyty tavaroita läpi; myyty turhia ja pakattu sellaisia mitä ei seuraavina viikkoina enää tarvita. Ihanaa kun uudessa kodissa on parveke ja sauna ja L:lle oma huone! Toisaalta harmittaa jättää meidän koti taakse, se on niin ihana kun ollaan se just meidän mieleiseksi rempattu. Mut kyllä nyt on aika muuttaa, varsinkin makuuhuoneessa on nimittäin tosi ahdasta kun L:n iso sänky ja hoitopöytä vie niin reippaasti tilaa..
Hyvää juhannusta ja loistavaa kesää kaikille :)

2 kommenttia :

  1. Ihana blogi. Piristää kovasti lukea kirjoituksianne arjestanne. Onnea kovasti kaikille uuteen perheeseenne!

    VastaaPoista

Blog Design by Get Polished