Vaaleanpunaista hattaraa

Siitä hetkestä alkaen kun laitoin synnäriltä viestin että vauva syntyi ja se on tyttö, on ovista ja ikkunoista tulvinut sisään kaikkea vaaleanpunaista. Jännä juttu. Vaikka tietenkin sen tietää että monet mieltää vaaleanpunaisen tyttöjen väriksi ja vaaleansinisen poikien väriksi. Silti tuli vähän yllätyksenä miten paljon se määrittää ihmisten antamia lahjoja. Ekana päivänä en oikeastaan edes tajunnut sitä väsymykseltä ja onneltani, mutta seuraavana aamuna huomasin. Tosiaan, sairaalan pöydällä olevat kukat ja kortit on kaikki vaaleanpunaisia! "Tyttö tuli", "Onnea prinsessasta" ja muuta vastaavaa. Pian alkoi sadella lisää kortteja ja lahjoja, kaikki vaaleanpunaista ja pinkkiä.

Ollaan osteltu paljon tietty itsekin vaatteita ja oon kyllä huomannut että jostain syystä myös itse ollaan innostuttu joistakin vaaleanpunaisen sävyistä, persikasta ja nudesta. Pikku L:llä on oikeastaan aika paljon sen sävyisiä vaatteita, mutta monet niistä oli ostettu jo ennenkuin tiedettiin tytöstä mitään. Ihan vaan siksi että ne on kivoja värejä vauvalle. Mua jotenkin ärsyttää tosi paljon sellaset olettamukset että tietyt värit kuuluu vain tytölle tai pojalle. Jos katsoo vaikka jotain Prisman lastenvaateosastoa niin ahdistushan siinä iskee, pojille vaan jotain sinistä ja vihreetä, tytöille pinkkiä ja liilaa. Kauppojen kuvastoissakin aina kerrotaan että "tyttöjen paita" ja "poikien housut". Kamalan rajoittavaa.

Tyttö vaaleanpunaisissaan

Oon pienellä jännityksellä odottanut mitä vieraat ihmiset sanoo kun näkee L:n. Sitä on just miettinyt että tuleeko ne utelemaan että onko tää poika kun on sininen keväthaalari ja vaunuverho. Onneksi kauheen moni tuntematon ei oo ollut kiinnostunut sukupuolesta koska mun mielestä kiinnostavampi asia vauvassa on vaikka se minkä ikäinen se on. Kuitenkin on tosi paljon kuullut siitä miten mummelit kyselee just sukupuolta, ja oon peräti kuullut kuinka eräskin rouva oli hermostunut kun tytöllä oli ollut sinistä päällä ja tiuskaissut että miksi sitten on sinistä päällä jos on tyttö, ja että kasvaa häiriintynyt tapaus kun silleen sotketaan päätä. No, häiriintynyt tapaus tollanen on kyllä itse, mutta oonpahan nyt ehtinyt etukäteen jännittää että miten kohtaamiset tuntemattomien kanssa menee ja tuleeko tollasia vastaan:D Yhtenä päivänä kun oltiin ulkona yksi nuorempi mies kulki ohi ja sanoi että onpa nätti poika. Sillon oli vaaleansininen huppari päällä. Mut oli kiva kuulla että vauva on nätti, tai sehän me tietenkin jo tiedettiin :)

Jonkun verran sitä myös miettii että mitä ihmiset ajattelee kun kuljetaan tuolla vaunujen kanssa. Mä työnnän aika usein ja mietin että ajatteleekohan ne nyt sitten että se on mun vauva ja oon jonkun kaverin kanssa kävelyllä. Välillä huomaa että ihmiset on vähän hämmentyneen oloisia kun ne ensin olettaa että vauva on mun koska pidän sitä sylissä tai työntelen. Sitten yhtäkkiä A ottaakin sen ja käyttäytyy myös kuten äiti. Usein käy niin että joku tuntematon alkaa kysellä vauvasta ja puhuu meistä sille, jolla on L sillon "kontaktissa". Sitten ne hämääntyy jos toinenkin meistä esim kiittää vauvaonnitteluista tai vastaa kysymyksiin. Yleensä tykkään kyllä näyttää että me ollaan molemmat vanhempia, mutta viime viikolla meni kyllä ihan kiertelyn puolelle. Odottelin vaunujen kanssa kaupan pihalla A:ta kun joku yli 50-vuotias mies tuli siihen huonolla suomella juttelemaan. Se alkoi mulle heti paahtaa jotain vanhoillisia arvoja esim siitä miten paljon tärkeämpi äiti on lapselle kuin isä ja kuinka L tyttönä ottaa musta kokoajan naisen mallia ja tarvitsee sitä, ja miten mun pitäis imettää sitä vähintään 2-vuotiaaksi asti ja hoitaa kotona kunnes se menee kouluun. En mä sen jälkeen kyennyt enää olemaan ihan totuudenmukainen kun se kysyi mitä mun mies tekee ja kertoi että L on ihan mun näköinen, samat silmät. Ehkä olis pitänyt, en tiedä. Toisaalta en olis jaksanut alkaa sitä haastamaan ja toisaalta pelotti että jos korjaan että mulla on kylläkin vaimo, se tyyliin sylkee päälle ja alkaa huutamaan.

Oon huomannut että nyt kun meillä on lapsi tuntemattomat reagoi meidän suhteeseen vähän eri tavalla, ihan kuin lesbous olis ihan okei jos me ollaan vaan kahdestaan, ja nyt kun meillä on lapsi niin se onkin ihmetyksen aihe. Tai sitten se että me ollaan pari näkyy nyt jotenkin räikeämmin. Itselle ja omille läheisille meidän perhe on ihan yhtä tavallinen kuin muidenkin, joten se tuntuu aina vähän kirpaisevalta kun huomaa että kaikki ihmiset ei oo samoilla linjoilla. Toisaalta taas tunnen aina ihanan lämmön tunteen kun huomaan että joku tuntematonkin ottaa meidät vastaan ilman että siihen liittyy tuijottelua tai kulmakarvojen kohottelua.

Asiasta toiseen, me oltiin eilen ekaa kertaa vauvauinnissa. L vaikutti nauttivan tosi paljon! Hymyili ja naureskeli eikä itkenyt tai kitissyt kertaakaan (monet muut vauvat itki ainakin jossain vaiheessa). Jännä miten tollanen pötkylä tuntuu niinkuin se osais uida ja kellua luonnostaan. Kun vettä roiskuu sen naamalle se alkaa polskia jaloillaan ja kokoajan se tuntui siltä että jos päästäis irti se pysyis hyvin pinnalla. Ekan kerran perusteella voisin suositella kaikille vauvauinnin kokeilemista, se oli mielettömän hauska kokemus kaikille meille kolmelle! Ens kerralla sitten sukelletaan:)

Pikku-uimarin uikkari