maanantai 1. joulukuuta 2014

Nimet ja termit kohdillaan

Viikonloppu meni aika juhlafiiliksissä perjantain voitokkaan äänestyksen takia. A lähti jo kolmelta töistä ja sitten käytiin tossa lähiravintolassa syömässä ja otettiin ekaa kertaa valokuvia jossa me ollaan yhdessä mahan kanssa. Päätettiin sitten että julkaistaan vihdoin vauvauutinen facebookissakin ja lätkästiin sinne sitten yks noista valokuvista. Ollaan jotenkin pidetty aika pitkään salassa tätä raskautta tollasilta tutuilta, mutta olihan siellä sellasiakin ihmisiä että oli kiva että ne sai tietää. Nyt sitten kaikki tietää! Oikeastaan mun isän puolen serkut sai vasta muutama viikko sitten tietää raskaudesta kun mun isä ei jotenkin ollut muistanut mainita asiasta vaikka sen kaksoissisko asuu äidin ja isän naapurissa:D Ja lopulta info meni eteenpäin silleen että äiti törmäs mun toiseen serkkuun siinä kun se oli vanhemmillaan käymässä ja kysyi että tietääkö se ja ei se tiennyt. Serkku kertoi sitten myös mun tädille ja veikkaan että se kertoi myös mun toiselle serkulle. Äidin puolen serkut on tienneetkin jo kauemmin. Äiti on muistanut paremmin informoida veljeään:D Mulla on niihin serkkuihin niin suuri ikäero (lähemmäs 20 vuotta) että ei olla mitenkään läheisiä. Oon itseasiassa nähnyt niitä viimeksi 90-luvun puolivälissä joten mun kuulumiset kulkee aina äitin kautta. Isän puolen serkut on myös huomattavasti vanhempia mutta ei ihan noin paljoa. Kuitenkin silleen että ei niidenkään kanssa olla mitenkään erityisen läheisiä joten tieto kulkee niillekin aina vanhempien välityksellä.

Äiti oli saanut valmiiksi beben merinovillaisen paidan ja saatiin se eilen kun käytiin mun vanhemmilla:)
Oli muuten ihanaa kun katsoin YleAreenalta suorana sitä äänestystä ja heti kun tulokset oli tullut tauluun tuli äitiltä onnitteluviesti! Se oli lähettänyt sen myös A:lle joka sai myös muiltakin onnitteluita. Harmi että ton lain voimaantuloon menee niin kauan ettei siitä ole tähän hätään iloa meidän sukunimi- tai adoptioprosessiin. Mutta ehkä seuraavan lapsen kohdalla asiat sujuu jo helpommin.


Ollaan saatu vihdoin ratkottua myös kaksi kiperää kysymystä! Nimittäin nimiehdotukset vauvalle oli se sitten tyttö tai poika, sekä se miksi se sais mua kutsua. Ollaan erittäin tyytyväisiä ettei tartte enää niitä arpoa. Pojan nimeen ollaan edelleen oltu tyytyväisiä sieltä ekan kolmanneksen lopulta asti jolloin tää uus nimi valittiin. Hyvä niin. En olis jaksanut enää jos se olis alkanut tuntua huonolta ja pitäis miettiä uusi. Tytön nimi oli siis se joka enemmän aiheutti päänvaivaa. Kun meillä oli se yksi ajatus ollut jo monta vuotta mutta kun saatiin ultrassa tyttöepäily alettiin miettiä ettei se olekaan ehkä oikea valinta. Miljoona nimeä ja pari päänsärkyä myöhemmin päädyttiin kuitenkin nimeen joka on pieni variaatio alkuperäisestä ajatuksesta ja samassa syssyssä on muuttuneet myös toinen ja ehkä kolmaskin nimi. Kolmannen nimen kanssa meillä on kaksi vaihtoehtoa jotka molemmat miellyttää ja voidaan valita niistä sitten kumpi tahansa sen mukaan miltä lapsen synnyttyä tuntuu. Pääasia on että toi eka nimi on nyt valittu! Molemmat tykkää siitä eikä se ole edes kenenkään tutun nimi eikä kuulu niihin yleisimpiin vauvan nimiin eikä myöskään ole liian harvinainen jotta sitä joutuisi aina tavaamaan ja toistelemaan.

Ollaan myös valittu nimet siten että nimipäivä on molemmissa tapauksissa kesällä. Vauva syntyy sen verran lähellä joulua (varsinkin jos se syntyy ennen laskettua aikaa) että voi olla ettei se parin viikon välein saa samanlaista lahjapaljoutta ja suuria kemuja ja muutenkin kurjaa jos vuoden kaksi kohokohtaa on niin lähellä toisiaan eikä muulloin ole sitten mitään. Niin onpahan sitten nimipäivä sillon kesällä niin voidaan sitä juhlistaa vähän isommin. Saa nähdä sitten miltä se tuntuu, mutta ainakin on toi mahdollisuus nyt olemassa että synttärit on sitten vähän pienemmät kemut ja nimpparit isommat.

Mun kutsumanimeksi valikoitui sitten loppujen lopuksi mamma. Tää oli myös mun pikkuveljen ja äidin mielestä paras vaihtoehto joten kiva että sille tuli tukea! Ei tästä paljon muiden kanssa olla vielä puhuttukaan joten muiden reaktiosta en tiedä. Päädyttiin tähän kuitenkin ehkä eniten sen vuoksi että 1) ne ei mene äidin kanssa sekaisin keskenään kuten esim äippä voisi mennä, 2) se on aika mukava ja pehmeä sanoa ja 3) se on kuitenkin äiti toisella kotimaisella kielellä joten lapsella on aina "termi oikein". Me ei myöskään olla sillon mitenkään eriarvoisessa asemassa missä toinen olisi ulkopuolisten mielestä jotenkin vähemmän äiti, vaan molemmat on äitejä jo ihan terminologiankin puolelta. Plus että kun lapsi puhuu ruotsia nää termit erottuu myös selkeästi sen sijaan että sen tarttis kääntää A mammaksi ja miettiä mun äipälle, äiskälle tai vastaavalle joku toinen nimitys. Nyt pystytään siististi saman nimisinä ilman sekaannuksia oli kielenä sitten suomi tai ruotsi.

Tänään tuli loistouutisia! Meidän sukunimenmuutos nimittäin julkaistiin Virallisessa lehdessä! Nyt on luvassa 30 päivän kuulutusaika ja jos sinä aikana ei tule vastalauseita maistraatti hyväksyy nimenmuutoksen. En tiedä kauan siinä menee mutta ilmeisesti ei kamalan kauaa koska sille ei oo annettu mitään aika-arviota toisin kuin noille muille vaiheille. Ajattelin kyllä kysästä sieltä ja toivotaan että ehtis yhteinen nimi tulla voimaan ennen vauvan syntymää! Ihanaa muuten kun joulukuu on vihdoin alkanut, mä olen niin odottanut tätä!

Meidän joulukalenteri

6 kommenttia :

  1. Avioliittolain muutos ei vaikuta mitenkään perheen sisäiseen adoptioon tai lapsen sukunimeen. (Jos nyt ymmärsin oikein, mitä tarkoitit.)

    Mulla kesti aikoinaan uuden sukunimen voimaantulo täsmälleen kuukauden siitä, kun se oli julkaistu Virallisessa lehdessä.

    VastaaPoista
  2. Niin siis meinasin ettei ole vaikutusta meidän meneillään olevaan sukunimen vaihtoon, toisin kuin jos laki olisi jo voimassa ja voitais suoraan ottaa yhteinen sukunimi ilman tätä monen kuukauden nimenvaihtoprosessia.

    Mutta joo, huomasinpas itsekin kirjoittaneeni väärin adoptiosta koska kun asiaa nyt aloin miettimään niin eihän tää perheen sisäinen adoptio muutukaan. Vaikka olis kiva että muuttuis siten että heti syntymässä voitaisiin vahvistaa toinen vanhempi myös virallisesti vanhemmaksi!

    Kiva kyllä kuulla että sulla on tullut sukunimi heti kuulutusajan päätyttyä voimaan, toivottavasti meilläkin kävis niin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusi isyyslakihan on näillä näkymin tulossa voimaan vuoden 2016 alussa ja sen jälkeen naisparin klinikalla anonyymin luovuttajan avulla hankkimia lapsia ei tarvitse enää adoptoida, vaan molempien juridinen äitiys voidaan vahvistaa neuvolassa jo ennen lapsen syntymää.

      Poista
    2. Onko tuo saatu kirjattua isyyslakiin? Luulin että se oli vasta pelkkä erillinen mietintö äitiyslaista mihin oli kirjattuna tuo äitiyden vahvistus hedelmöityshoitojen kautta syntyneen lapsen tapauksessa? Se mietintöhän luovutettiin vasta tossa pari viikkoa sitten.

      Poista
    3. Joo, mutta en mä näe, että olisi olemassa kovin suurta uhkaa, että se ei menisi sellaisenaan eduskuntakäsittelyssä läpi.

      Poista
    4. No toivotaan parasta! Se todella olis tervetullut muutos..

      Poista

Blog Design by Get Polished