keskiviikko 19. marraskuuta 2014

"Mä oon kyllästyny olee raskaana"

A:n sanat mulle tänään. Mua alkoi naurattamaan, nyt se siis alkaa! Kahdeksas raskauskuukausi on menossa ja nyt ollaan siis tultu siihen pisteeseen että raskaana oleminen alkaa tökkiä. Kaikki alkaa kuulemma olemaan niin vaikeeta. Ja olen mä sen huomannutkin. Tänäkin aamuna sidoin A:n kengännauhat kun se lähti töihin ja avasin ne kun se tuli kotiin. Eikä se sais enää ilman kenkälusikkaa  kenkiä jalkaankaan. Kaikki toiminta on muutenkin hidastunut: kävely on köpöttelyä ja sängystä ylös nouseminen vie aikansa. A on nykyisin myös ihan tosi väsynyt, työpäivät se jaksaa mutta siihen se sitten jääkin. Loppuilta menis helposti nukkuessa. Mutta mun mielestä se on jaksanut tosi hienosti. Ja esimieskin oli kehunut sitä kun ei sillä oo raskauden takia ollut yhtään sairaspoissaoloja. A sai muuten työkaveriltaan söpöt vauvan töppöset jotka se oli virkannut! Taas kerran saa olla vaan onnellinen siitä miten hyvin meidät ja meidän tuleva perheenlisäys otetaan vastaan!



Lisäksi oon huomannut että A:n kiukkuisuus on ihan uutta tasoa. Pikkujututkin ja oikeastaan mikä tahansa asia aiheuttaa ärtymystä joka helposti on vieläpä kohtuuttoman kovaa luokkaa. Eli joka ilta on ainakin viisi eri aihetta jotka kiukuttaa:D Usein mä ja mun tekemiset/tekemättömyys ollaan tulilinjalla mutta täytyy vaan parhaansa mukaan yrittää kestää.

Mä oon ollut nyt pari päivää innostunut siivoamaan kaappeja. Huomasin taas kerran että meillä on ihan luvattoman paljon vaatteita ja sainkin siivotuksi kaapeista yhden kassillisen roskikseen ja lisäksi UFF:lle 5 normikokoista kauppakassia plus 2 jättikassillista. Silti tuntuu että kaapeissa on yhtä paljon vaatetta. Oon hirveen huono luopumaan ehjistä vaatteista (ja rikkinäisistäkin..), mutta tajusin että kun hyllyllä on edelleen joitain vaatteita kymmenen vuoden takaa joita en kertaakaan ole noin 7 vuoteen käyttänyt niin ei niitä enää kannata siellä hautoa. Jollekin muulle ne voi vielä sopia. Etenkin meillä on (tai ainakin oli) aivan järkyttävästi urheiluvaatteita ja -välineitä! Jos joku näkis ton määrän niin vois kuvitella että täällä vietetään tosi aktiivista elämää ja kaikki vapaa-aika kuluu urheillessa. Kun noita varusteita löytyy vaikka mitä: rullaluistimia, lätkäkamoja, kahvakuulaa ja tavispainoja, salibandykamppeita, rullalautaa, lumilautaa, joogamattoa, nyrkkeilyhanskoja, tasapainolautaa, frisbeetä, sulkkismailoja, rugbypalloja, nappiksia, golfkamppeita, pesiskamoja, potkulautaa... You name it, meillä on kaikkea. Eikä edes olla niin urheilullisia. Ainakaan enää:D No nyt laitoin ainakin niitä perusurheilukuteita eteenpäin. Että saa vauva tilaa! Silläkin on niin paljon sitä kampetta että en olis muuten tiennyt mihin ne mahtuu. Vaikka ei meillä olekaan paljoa sellasta "roinaa" ja koriste-esineitä tai sellasta. Et en oikein ymmärrä miksi kaapit on täynnä. No ehkä noista urheiluvarusteista:D

Aamulla kissoilla oli eläinlääkäri. Reissu meni onneksi hyvin ja nyt rokotukset ja Uikun lääkitys on taas kunnossa! Kotoa lähtiessä Uikku päätti piiloutua kylpyammeen alle ja vihdoin kun se sieltä saatiin pois meillä oli niin kamala kiire että jouduttiin kävelemään ihan hirveetä vauhtia lääkärille. Vauva pisti tietenkin kapinan pystyyn ja alkoi potkiskelemaan mahassa kivuliaasti. Muutenkin A:n vatsaa alkoi sattua, enää ei pitäisi noin lujaa kävellä. Ehdittiin kuitenkin melkein ajoissa ja kivutkin loppuivat kun A pääsi istumaan.
Huomenna meillä on vuorossa vika perhevalmennus ja aiheena on tietysti synnytys, jännittävää!


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Blog Design by Get Polished