maanantai 7. heinäkuuta 2014

11+2 ja aiemmat viikot

No niin, tähän asti on ehtinyt tapahtua jo kaikenlaista, kolme kuukautta kohta täynnä (onneksi!) ja ajattelinkin että joskos vähän muistelis näiden viikkojen kulkua. Vähäiselle on jäänyt kirjoittelu kiireiden takia, häävalmistelut ja asunnon remontointi sekä loppukevään opintojen vikat rutistukset vieneet aika tehokkaasti mehut! Mutta nythän aikaa on, kun tarvitsee keskittyä "vain" graduun. Heh heh.. Kirjoitushommista on kuitenkin aina niin hauskaa luistaa puuhastelemalla muuta, tässä tapauksessa kirjoittelemalla! Mutta sitten asiaan.

Oltiin vapun jälkeen toista kertaa klinikalla inseminaatiossa. Meillä oli eri lääkäri kuin ekalla kerralla, joka suoritti toimenpiteen vähän toisella tavalla. Se päiväkin tuntui erilaiselta kuin ekalla kerralla, joten ajateltiin että nyt ei tainnut ihan onnistua. (Joo aika pöljää, koska ekalla kerrallahan ei nähtävästi tärpännyt). Seuraavana päivänä alkoi kuitenkin samanlaiset oireet ilmaantua kuin ekallakin kerralla. Mehän oltiin alunperin ajateltu ettei mitään oireita voi olla ainakaan pariin ekaan viikkoon, joten oltiin aika hämillään kun sellaisia alkoi ilmaantua. Googletin sitten, että mitäs nämä on ja voiko liittyä siihen hedelmöitykseen. Yllätykseksi huomasin, että joo, täähän on ilmeisesti aika yleistä. En kuitenkaan kertonut A:lle mitään oireista jottei alkaisi ilmaantua kuviteltuja tuntemuksia. Ekan viikon aikana ilmaantui kuitenkin koko alkuraskauden oirepaletti; flunssaoireita, väsymystä, rintojen kipua, mahan nippailuita, ärtyisyyttä ja vaikka mitä. Arvellaankin että ekan inssin jälkeen munasolu hedelmöittyi muttei kiinnittynyt, koska sillon oireet loppui reilun viikon päästä inssistä eli silloin kun kiinnittymisen pitäis tapahtua. Tokalla kertaa ne kuitenkin jatkuivat eikä sitten tietenkään pystytty ottamaan rauhassa ja odottelemaan klinikalta annettua testauspäivää. Olin lueskellut netistä, että joillakin testi voi näyttää positiivista jo dpo 9:n kohdalla! Sain ylipuhuttua A:n tekemään raskaustestin, mutta jo tulosta odotellessa tiesin olevani vähän hölmö.. Eikä sieltä minkäännäköistä haamuviivaakaan tullut. Pidin kaksi päivää taukoa kunnes jännitys/intoilu/hulluus pakotti taas tekemään testin. Mutta nytpä testissä näkyikin aivan haalea viiva! Oltiin onnesta soikeina, vaikka samalla ymmärrettiin että se saattoi johtua vain kiinnittymisyrityksestä ja tunsin oloni taas vähän hölmöksi. Seuraavina päivinä viiva kuitenkin vähän vahvistui ja virallisen testipäivän aamuna A tuli herättämään tämän kanssa:

Oi onnea!!! Silti ei uskallettua uskoa todeksi ja aateltiin, että saattaahan se vielä muuttua. Laitoin heti vanhemmilleni tekstarin (ei voitu soitella, koska olivat Washingtonissa sukuloimassa) ja A soitti omilleen. Se päivä oli lämmin, aurinkoinen ja hymyntäyteinen. Käytiin Keravan vankilan kesäkukkamyyjäisissä ja karitsoja katsomassa (okei, kuulostaa ehkä vähän hämärältä puuhalta, mutta oli aika kiva reissu). Vankilakorstot lepertelemässä eläimille oli aika huvittava näky!

Viikon päästä ajateltiin tehdä uusi testi kun meillä oli jäänyt clear bluen plussatesti kaappiin. Ja pitihän sitä nyt vähän varmistella, että pikkunen on yhä matkassa (tällaseen ei IKINÄ aateltu sortuvamme, mut kaikkea se raskaus teettää!). Plussa lävähti näyttöön aivan samantien ja testiviiva oli paljon vahvempi kuin koeviiva. Soitettiin sitten klinikalle ja neuvolaan ja saatiin ekat ajat, varhaisultralle kesäkuun alkuun viikolle 7+2 ja neuvolaan eka käynti 9+3.

Raskausoireet voimistui ja eteni aika oppikirjamaiseen tyyliin, heti kun 5 viikkoa tuli täyteen alkoi pahoinvointi, ja se on yhä jatkunut paria viime päivää lukuunottamatta (arvatkaapa muuten ollaanko täällä vähän jännityksessä, että onko kaikki edelleen hyvin vaikka pahoinvointia ei olekaan ollut!). Siinä kohtaa alkoi A olemaan jo aika ärtyisä ja täällä kinasteltiinkin melkein päivittäin pikkujutuista. A oli käsittämättömän hermostunut jos vaikka olkkarin pöydälle unohtui lasi tai lattialle sukka. Itselläänhän A:lla on tapana jättää vaatteita lojumaan ja myös niitä sukkia lattialle, mutta ne ei olleet häiriöksi, ainoastaan mun jättämät:D

Varhaisultraan meno jännitti ihan kamalasti (oon jännittäjätyyppi kuten ehkä huomaa:D) ja tuntui että pyörryn ja oksennan kun asteltiin klinikalle. Ruudulla kuitenkin näkyi pieni papu ja tiheään väpättävä sydän, jolloin jännitys vaihtui onneksi! Kokoa kaverilla oli 1,15cm. Aika hujoppi vai?! Sen jälkeen ollaan kerrottu ihmisille vähän laajemminkin raskaudesta. Lähimmät ystävät ja vanhemmat tiesivät siis jo yrityksistä, joten niille piti kertoa heti hyvät uutisetkin.


Tollanen möllykkä. Vannottiin muuten etukäteen ettei aleta hössöttää näistä ultrakuvista, arvatkaa vaan kuinka kävi..
 Ekalla neuvolakäynnillähän ei tapahdu mitään jännää, lähinnä jutellaan terveyshistoriasta ja sen semmoisesta. Hoitaja oli kuitenkin mukava ja huomioi meidät yhtälailla. Jakaessaan materiaalia hän pahoitteli meille kirjasta jossa puhutaan äidistä ja isästä: "2010-luvun Suomessa ei luulis naisparin olevan niin ihmeellistä. Kummallista että puhutaan tolleen isästä eikä toisesta vanhemmasta. Täällä meidän terveysasemalla varsinkin on tosi paljon naispareja". Okei! Kiva siis ettei tarvitse selitellä meidän tilannetta.

Nyt ollaan tosiaan 12. viikolla ja pikkuhiljaa alkaa aika kovakin jännitys taas hiipimään mieleen, niskapoimu-ultra on viikon päästä nimittäin. Jos siellä on kaikki hyvin luulen että uskallan oikeasti uskoa että lapsi on tulossa, koska sitten on toi maaginen 3kk rajakin ylitetty. Jos kaikki ei ole kunnossa en tiiä mitä teen. Vaikka kokoajan ollaan yritetty pysyä rauhallisina ja on hyväksytty että mitä vaan voi edelleen tapahtua (saatiin varhaisultrassa keskenmenon riskiprosentiksi n. 10 eli ei se nyt kovin suuri oo mutta ei silti olematonkaan). Tosiasia kuitenkin on, että valitettavasti yhdelle kymmenestä käy tässä kohtaa vielä huonosti eikä mikään takaa ettei se vois osua omalle kohdalle. Silti sitä on jo kovasti kiintynyt siihen pikku kaveriin ja eletään ajatuksessa, että tammikuun lopulla meillä pitäis olla käärö sylissä. Eli nyt kaikki sormet ja varpaat ristiin että kaikki on hyvin!

5 kommenttia :

  1. Hei! Saako kysäistä, millä terveysasemalle olette asiakkaina? :) Kiva lukea, että on ollut positiivisa kokemuksia :)

    VastaaPoista

Blog Design by Get Polished