lauantai 25. heinäkuuta 2015

Mikä kesä

Tohon otsikkoonhan vois hyvin liittää huutomerkin tai kysymysmerkin. Tänä vuonna toi Valvomon kesähitin nimi on nimittäin saanut ihan uuden merkityksen:D Ainakin täällä Helsingissä ilmat on pysyneet kylminä, tuulisina ja sateisina, mut hei, en voi silti valittaa! Oon nimittäin saanut huomata ettei meidän vauva välitä helteistä. Minä tahansa muuna vuonna nää säät olis harmittaneet ihan armottomasti mut nyt on voinut vaan myhäillä tyytyväisenä. L on aika kuumakalle nimittäin. Huomattiin se kyllä jos tossa kevään aikana: kun muilla vauvoilla oli vaunuissa vielä toppapuvut ja lämpöpussit, niin L oli tyytyväisenä pelkässä villapaidassa ja kevythuovassa. Kesän se on ollut sisällä pelkässä vaipassa ja silti hiukset on usein hikiset. Heinäkuun alussa kun oli ne pari lämpimämpää päivää se oli aika kiukkuinen kuumuudesta ja laitettiin sitä monta kertaa viilentävään kylpyyn, mistä se tykkäskin kovasti. Ja aina ulkona kun tuulenvire osuu sitä kasvoihin se alkaa hymyillä tai nauraa!

Heinäkuussa ollaan ehditty kaikenlaista hauskaa lomapuuhaa sen lisäksi että ollaan pakkailtu hullun lailla ja myyty turhaa tavaraa pois (ja sitähän riitti). Juhannuksen jälkeen meidän asunnossa oli ensinäyttö ja paria päivää myöhemmin asunto olikin jo myyty. Nyt olis muutama päivä aikaa enää muuttoon joten hulinaa täällä piisaa. Muuttaminen ei ookaan lapsen ja kahden kissan kanssa niin helppoa kuin vain kahdestaan! Kisujen mielentilaa ei viitsi liikaa järkyttää koska ne on nyt jo lymyilleet sängyn alla piilossa kun muuttolaatikoita on tuotu sisään. Lisäksi L tarvitsee tietysti jatkuvasti hoitoa ja huomiota joten se mitä yhdessä päivässä ehtii saada aikaiseksi on vähän rajallista. Hyvä siis että aloitettiin jo kesäkuun alussa valmistautuminen! Itse muuttoon ollaan varattu pari päivää aikaa ja toivotaan että se riittää huonekalujen raijaamiseen. Osa tavaroista on jo viety mun vanhempien varastoon joten voidaan niitä hakea sieltä sit muuton jälkeen kaikessa rauhassa. Täytyy kyllä sanoa että onpa ihanaa kun pääsee laittamaan L:lle omaa huonetta! Siitä haaveiltiin koko raskausaika, mutta ei se sitä huonetta olis vielä tarvinnut. Ja aiotaan edelleenkin nukkua samassa makkarissa mut saa nyt nähdä kuinka kauan vielä. Kiva kuitenkin saada L:n lelut ja muut tavarat ja hoitopöytä pois meidän makkarista, nyt siellä lyö aina varpaansa johonkin kun on niin ahdasta:D Edellä mainittujen lisäksi siellä on nimittäin myös L:n isokokoinen sänky, meidän sänky, lipasto ja nojatuoli...

Pienet lomareissut on olleet kyllä ihan tervetulleita. Edellinen reissu oli nimittäin viime elokuussa häämatka Pariisiin ja siitähän on ihan just jo vuosi! Noh, kesän reissut ei kovin pitkälle ole suunnanneet, mutta yhtä kaikki on ollut ihan mahtavaa! Heti heinäkuun alussa L koki ensimmäisen ulkomaanmatkansa, kun lähdettiin mun veljen perheen ja vanhempien kanssa Tukholmaan. Ne on olleet siellä yhdessä aiemminkin, toi Tukholman reissu on ollut sellanen isovanhempien ja lastenlasten yhteinen kesäreissu. Nyt kun meillä on L niin päästiin mukaan! Laivalla kaikki sujui tosi kivasti. Veljen lapset tykkäs viihdyttää L:ää ja se nauroi aivan kippurassa niiden hölmöilyille. Sylejä riitti enemmän kuin tarpeeksi ja ympärillä oli koko ajan jännää katseltavaa. Hyttiin oli tuotu vauvan matkasänky ja se mahtuikin sinne aika kivasti. Kun L oli nukahtanut mun äiti tuli sitä vahtimaan ja me päästin A:n kanssa kiertelemään laivalla. Ollaan molemmat viimeks oltu ruotsinlaivalla lapsina ja jestas sentään että ne oli muistikuvissa isompia! Tukholmassa lähdettiin eri suuntiin; mun isä ja veljen perhe Gröna Lundiin ja meidän porukka ja äiti keskustaan. L on vielä niin pieni ettei sitä huvipuistot kiinnosta joten päätettiin sit lähteä tekemään ostoksia. Vauvanvaatepuoteihin siis! Aika paljon tarttuikin mukaan, Mini Rodinia lähinnä.

Seuraavalla viikolla lähdettiin käymään viikonlopuksi mökillä. Mun vanhemmat ja pikkuveli tyttöystävänsä kanssa oli menneet jo aiemmin autolla ja me tultiin sitten perästä junalla. Se oli eka junamatka L:n kanssa. Yritettiin lähtöaamuna alkaa varaamaan paikkoja ja tuli kyllä tosi isona yllätyksenä et varsinaisia vaunupaikkoja on vain yksi per juna! Tosi ikävää koska L on vielä niin pieni että nukkuu vaunussaan. Eihän se vaunupaikka tietenkään ollut vapaana joten jouduttiin ottamaan L sitten syliin istumaan ja nukkumaan. Onneksi se sujui kuitenkin kivasti ja unikin maittoi lopulta. Koko junavaunu oli aivan täynnä lastenvaunuja ja oli aika vaikeeta saada niitä mahtumaan mihinkään. Muutama äiti siellä toteskin ettei ole koskaan nähneet niin paljoa vaunuja junassa vaikka monesti matkustaneet. Mökillä oli ihanan rentouttavaa. Päästiin kunnon saunaan ja uimaan (vaikka vesi olikin 15-16 asteista), grillattiin, käytiin kävelemässä, syötiin mustikoita ja metsämansikoita, pelattiin korttia ja petanqueta, naurettiin paljon ja vietettiin mukavaa aikaa. Tuolla pystyn kunnolla nollaamaan pään ja itseasiassa jos mun täytyy joskus yrittää tehdä keskittymis- tai rentoutusharjoitusta, niin se paikka mitä mä mietin on just tuolla mökin saunassa. Kun kuuluu palavien puiden räiske, rantaan lyövät aallot ja tuulikellon hienoinen sointi. Aah! Pari päivää tuntui ihan viikon lomalta!


Mitä vauvan kanssa mökkeilyyn tulee niin se olikin vähän haasteellisempaa. Tuolla mökillä ei nimittäin ole juoksevaa vettä tai sisävessaa. Eikä lastensänkyä. Et sit keskellä yöllä kun vaippaan ilmestyi ruikulit piti vaan kammeta itsensä ylös ja ulos ja mennä hakemaan saunalta lämmintä vettä. Kuistilla tuulessa ja yön pimeydessä sitä sit peppua pestiin pesuvadissa:D Mut kyllähän noista hyvin selvittiin. Vielä 4 kuukautta sitten ei ehkä oltais uskallettu lähteä mut nykyään jo ihan no problem. Mut ei sitä kuitenkaan viikkoa jaksais:D



Pari päivää mökkireissun jälkeen olikin vuorossa viiden päivän reissu Poriin A:n sukulaisia ja kavereita tapaamaan. Junaongelmasta viisastuneina päätettiin varata liput heti kun mökiltä palataan ja yllätys oli aikamoinen kun huomattiin että taas on kaikki vaunupaikat varattuna! Pläräsin kaikki lähtö- ja tulopäivän junat mut ei. Muutenkin noi junat oli aivan tupaten täynnä kun väkeä saapuu Porin Jazzeille. Jouduttiin aikaistamaan lähtöäkin päivällä kun ei vaan mahtunut junaan. Matkat sujui kuitenkin ihan kivasti ja L viihtyi hyvin kun sai katsella muita lapsia. Porissa käytiin tietysti vähän Jazzeja katselemassa vaikka tänä vuonna meillä ei ollut lippuja kun ei festarialueelle oikein vauvan kanssa koko päiväksi mennä.. Esiintyjät olis kyllä olleet jälleen hyviä! Vietettiin tietysti paljon aikaa A:n läheisten kanssa ja järjestettiin vauvakutsutkin samalla ystävälle, joka järjesti A:lle kutsut. Ja kuka on siis L:n kummitäti. Juhlapäivä oli ihanan aurinkoinen ja vietettiin sitä rauhallisesti pihalla grillaillen. Laskettu aika oli jo ihan käsillä ja toivottiin että vauva olis ehtinyt syntyä meidän vierailun aikana että oltais nähty se, mutta ei! Ja ei oo syntynyt edelleenkään. On muuten tosi jännittävää odottaa että koska syntyy ja minkälainen epeli sieltä tulee:D

Tässäpä tämä kesä tiivistetysti, tai onhan sitä tietysti elokuu vielä jäljellä! Meinataan nyt ensin hoitaa tietysti muutto pois alta, mutta tarkoitus olis myös ehtiä asuntomessuille ja valokuvanäyttelyyn. Ja katsotaan mitä kaikkea vielä keksitään! Elokuun jälkeen A:n onkin aika palata töihin ja mä jään yksin kotiäiteilemään. Töihinpaluuta täällä odotellaan tietysti haikein mielin, mutta myös innolla koska organisaatiomuutoksen vuoksi A on saanut uuden tehtävän joka on edellistäkin kiinnostavampi ja jännittävämpi. Ja vielä laatuaan ihan uusikin. Mut nyt vielä ensin reilu kuukausi lomalasit silmille ja rentoilemaan:)

3 kommenttia :

  1. Tuli mieleen, että voisko vauvan peppupesut tehdä yöllä puhdistusliinoilla? Päivällä sitten kunnon pesut. Tai jos peppu ei sitä kestä, minivedenkeitin, ämpärillinen kylmää vettä ja pesuvati sängyn viereen? Ei tarttis ulkoilemaan yöllä lähteä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vedenkeitinhän vois toimia! Hyvä idea:) Me ei silleen hirveesti mietitty eri vaihtoehtoja, puhdistusliinat kävi kyllä mielessä ja otettiin mukaankin. Yöllä kuitenkin joutui toteamaan et sotku oli niin totaalinen et ei sitä liinoilla puhdisteta:D Tai ainakin pääsi kuitenkin nopeammin ja helpommalla vesipesun kanssa vaikka joutuikin ulos lähtemään!

      Poista
  2. Hei, blogissani http://juulianna.vuodatus.net on sinulle Liebster Award -haaste ja kysymyksiä, jotka haluaisin sinulta kysyä.

    VastaaPoista

Blog Design by Get Polished