tiistai 4. marraskuuta 2014

Äitiyspakkaus ja muuta mukavaa

Jee äitiyspakkaus tuli! Oli kivaa päästä hipelöimään sitä vaikka monta kertaa on tullutkin jo katsottua ne kuvat kelan sivuilta! Nyt näki kuitenkin paremmin kaikki yksityiskohdat kankaissa ja minkä kokoisia vaatteet on. Ne kokomerkinnät on kyllä ihan vitsi. 50 ja 60 kokoiset bodyt on ihan saman kokoiset. 60 kokoiset housut on isommat kuin koon 70.. Mutta silmämääräsesti katottiin minkä kokoisia vaatteet suunnilleen on ja sen mukaan laitettiin kaappiin. Noi ulkovaatteet on niin isoja että saas nähdä onko niistä hyötyä, ehkä ens syksynä! Se villahaalari, jonka luulin kuvien perusteella olevan ihan tympeä, onkin aivan jumalaisen pehmeä! Sitä olis kiva vaan pitää käsissä ja silittää poskea vasten:D Ja apinapussi on ihana. Tykättiin monista muistakin vaatteista siinä tosi paljon, vaikka mukaan mahtui pari inhokkiakin joita ei takuulla tulla käyttämään.. Ne retrokuosit ei vaan yhtään sytytä! Osa vaatteista oli myös tosi kovia, ihan kuin ne olis vahvasti tärkättyjä et saa nähdä pehmeneekö pesussa. Jos ei niin sitten ne jää pois käyttölistalta myös.


Huppupyyhkeen reunassa on söpö nallenauha!
Mun veljet on taas olleet ylivetoja ja hankkineet vauvalle lahjoja! Ollaan oltu ihan ihmeissämme kuinka paljon beibi on jo niiltä saanut. Tällä erää tuli pari GAPin bodya ja vaunuverho. Mun äitiltä saatiin nyt myös lakanoita ja huppupyyhe. Se on tehnyt niitä ja edelleen on tulossa lisää:) Samoin se kutoo ihanaa villapaitaa pikkuselle merinovillasta.







Oltiin sunnuntaina katsomassa mun veljen pojan voimistelukisoja ja mentiin sen jälkeen käymään mun vanhemmilla. Jutusteltiin taas tosi paljon vauvasta, äiti sanoi että nekin puhuu iskän kanssa siitä jatkuvasti:D Puhuttiin jonkin verran synnytyksestäkin. Äiti on varsin kokenut synnyttäjä joten oli kiva kuulla sen kokemuksia aiheesta ja se myös ohjeisti mua miten mun pitää helpottaa A:n oloa:D Sillä ei oo edes ollut kivunlievitystä (paitsi olikohan kahdessa synnytyksistä käyttänyt ilokaasua) ja silti se on siitä selvinnyt. Ennen on kyllä ollut paljon haasteellisempaa. Mut kyllä mua silti pelottaa A:n puolesta edessä oleva kipu. Ei yhtään kivaa. Kokeilin muuten (eli jouduin kokeilemaan) sitä A:n verensokerimittaria. Yllättävän kova se pisto oli kuitenkin! En odottanut ihan niin kipeeksi, se tuntui sormessa vielä parin tunnin päästäkin. Et ei oo varmaan kivoja ne päivät kun joutuu 8 kertaa piikittämään.. Enkä todella halua koskaan diabetesta!


Päätettiin ettei vietetä perjantaina halloweenia mitenkään erityisemmin koska A on työviikosta aina niin väsynyt että se nukkuu yleensä pari tuntia päikkäreitäkin. Päädyttiin sitten lähtemään suoraan sen töiden jälkeen syömään ja Stockalla käymään hakemaan tollanen Sophie the Giraffe purulelu joka oli vielä sen päivän kantistarjouksessa. Haettiin myös lisää lankaa mun virkkuupöllöön, jolta tällä hetkellä puuttuu vielä silmät ja nokka. Huomattiin sattumalta että argos-halliin oli tullu joulukoristeet! Mähän oon aivan jouluhullu joten pakkohan niitä oli mennä ihastelemaan ja mukaan tarttui pari palloa kuuseen ja kaksi led-kynttilää. Noiden kissojen takia en hirveesti tykkää pitää oikeita korkeita kynttilöitä joten noi led-versiot toimii mainiosti. Pyhäinpäivänä sitten juhlistettiin vähän marraskuun alkua pitämällä perinteisesti kahdenkeskiset blinikutsut:D Tehtiin läjä blinejä ja montaa eri täytettä niiden päälle. Vähän oli tällä kertaa vaikeampaa toi kuin normaalisti koska A ei voi syödä kylmäsavulohta eikä mätiä. Mutta soveltamalla saatiin aika herkkuja aikaseksi:)





Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Blog Design by Get Polished