Päätöksiä

Huh. Mä olen ollut tässä vuoteenomana sunnuntaihin asti ja sen jälkeenkin vielä vähän kipeenä. Nyt alkaa kuitenkin helpottamaan ja pääsee takaisin normipuuhiin. Lauantaina olis ollut ystävän synttärit mutta eipä nyt sitten päästy sinne:( Menin maanantaina päivällä sitten käymään onnittelemassa ja muutama tunti siinä ehdittiin turista. Tuolla mun ystävällä, T:llä, on viime joulukuussa syntynyt ihana tytär ja oli hauska nähdä taas kuinka paljon kasvua ja kehitystä on sillä välin tapahtunut kun ei olla nähty. T muuten arveli että meillekin tulisi tyttö. Poika-arvaukset taitaa silti vielä johtaa;)  Ikäväkseni sain kuulla että T perheineen aikoo muuttaa Tampereen suunnalle! Me ollaan yli 20 vuotta tunnettu ja nuorempana vietettiin päivittäin aikaa yhdessä, joten tuntuuhan se aika haikealta vaikkei nykyään kovin usein ehditäkään tavata. Mutta kyllä sen ymmärtää että nykyään kun arki pyörii hyvin pitkälti kotona omassa porukassa niin sitä suuntaa sinne mistä saa sellaisen kodin kun haluaa. Helsingissä omakotitalot on vähän harvemmassa ja hinnoiltaan pilvissä.

Mekin ollaan mietitty kodinvaihtoa tässä uudemman kerran viime viikolla. Sunnuntaina ja maanantaina käytiin muutamia katsomassakin, lähinnä Espoossa, mutta myös Helsingin puolella Herttoniemenrannassa (liikaa hintaa vaikka olikin ihanasti aivan rannassa) ja Myllykylässä, joka on ihan uusi asuinalue (aivan ihana talo mutta vuokratontti, hitas ja itä-Helsinki mietityttää). Katseltiin 2-kerroksisia paritaloja ja rivareita sillä ajatuksella että vähintään 2 makuuhuonetta pitää olla mutta mieluusti vaikka 3 jotta siihen mahduttais edelleen sitten kun tehdään toinenkin lapsi. Espoon kohteista sen verran että jestas kun ne oli niin huonojen kulkuyhteyksien päässä! Ruokakauppaan monta kilsaa, samoin bussipysäkille josta bussit kulkee harvoin... Mietittiin että pärjäiskö tollasilla alueilla edes yhdellä autolla (nythän meillä ei ole autoa ollenkaan kun talon edestä kulkee ratikat joka suuntaan ja bussit ja metrokin lähellä). Koulut ja päiväkoditkin oli matkan päässä. Alkoi vähän kauhistuttamaan miten auton varassa siellä joutuisi olemaan.

Todettiin että ei nyt näyttäisi olevan mitään kohdetta jossa ei jokin tökkis. Näitä kolmea ei vain saa osumaan samaan taloon: sijainti, hinta ja riittävä tila. Aina jokin noista ei mätsää. Taidettiin sitten päättää et olkoot, me ei muuteta nyt vaikka hormonit meille mitä huutelisi! Vauva ei vielä kuitenkaan edes tarvitse tilaa ja sänky, hoitopöytä, rattaat, vaatteet ja muut saadaan kyllä mahtumaan. Sitäpaitsi meillä on aika iso olkkari joten siinä riittää mainiosti tilaa leikkiä, ryömiä ja juoksennella vähän isompanakin. Sitäpaitsi viime joulukuussa meillä valmistui putkiremppa jonka yhteydessä laitettiin kaikki uusiksi muutenkin just silleen kuin on haluttukin, mm. valkolakattiin puulattiat ja uusittiin keittiö, laajennettiin sitä ja hankittiin tosi hyvät kodinkoneetkin ym. Typerää olis jättää tää kaikki just kun ollaan niistä päästy nauttimaan... Jotenkin vaan joku hulluus joka eittämättä johtuu tästä vanhemmaksi tulemisesta laittaa jotkin selkärangasta nousevat viestit jylläämään ja käskee lähtemään tavoittelemaan sitä mitä omassa perheessä oli lapsena; iso omakotitalo rauhallisella paikalla ja Volvo. Kultaisen noutajan sijaan sentään oli kissa. Ja niitähän meillä on nyt jo kaksi:)  Nää asunnot oli vaan niin täysi vastakohta kaupunkiasumiselle mitä ollaan aina kuviteltu haluavamme, myös lasten kanssa. No saa nähdä jos tää vaihe menis ohi ja voitaisiin olla onnellisia ettei lähdetty karkuun lähiöihin!

Tässä tällanen "fiilistelykollaasi" meiltä rempan jäljiltä:)