lauantai 10. helmikuuta 2018

Kahden lapsen perhe

Pitkälti alkaa olemaan puoli vuotta edellisestä kirjoituksesta. Paljon on siis ehtinyt tapahtua molempien tyttöjen kehityksessä ja elämässä muutenkin. Mistähän sitä oikein edes aloittaisi? Elämä kahden lapsen kanssa on ollut ihanaa, vaikkakin huomattavan paljon raskaampaa kuin yhden lapsen. Pienempi yksilö on myös vauvana luonteeltaan paljon tempperamenttisempi kuin siskonsa.Ymmärtäähän sen, huomiota on opittava vaatimaan ja KOVAA.


Ensimmäiset viikot oltiin hyvin ihmeissämme kun pikkuinen vaan nukkui. L:n kanssa jouduttiin aikoinaan laskemaan, että pienin minimimäärä unta tuli vuorokaudessa täyteen. Ja tämä sitten vaan söi ja veteli välissä 3-5h unia. Alkuun vaikutti siis varsin helpolta. Oli myös erittäin hyvä L:n vuoksi, että vauva nukkui läpi päivän. L nimittäin muuttui vauvan synnyttyä todella huomion kipeäksi. Siinä missä se aiemmin leikki mainiosti ihan itsekseenkin, se ei nyt suostunut olemaan minuuttiakaan yksin huoneessaan tai muuallakaan. Oli siis pelastus, että voitiin antaa alussa todella paljon huomiota ihan vain L:lle kun vauva nukkui. Varsinkin äiti nousi ylitse muiden kun L huomasi, että vauva saa paljon aikaa imettäessä. Vauvaan L suhtautui alusta asti aivan täydellisen isosiskon tavoin; rakastaen, hellien ja hoitaen. Kaikki mustasukkaisuus kohdistui siis vain vanhempiin. Myös uhmakohtaukset pahenivat suunnilleen 500%. Ei ne helppoja aiemminkaan olleet, mutta nyt L muuttui aivan mahdottomaksi.


Pikkuinenkaan ei alun jälkeen välittänyt nukkua enää vuorokauden ympäri, joten tästä huomion jakamisesta kahden lapsen kesken tuli suurin haaste meidän perheessä. Riipi kun ei pystynyt antamaan L:lle enää niin täydellisesti kaikkea mihin se oli tottunut. Riipi kun ei pystynyt antamaan vauvalle yhtä paljon kuin L aikanaan sai. Tuntui, että lapset kulutti aivan täydellisesti kaiken eikä itselle tai toisillimme jäänyt enää juuri mitään. Mutta eipä siinä, kyllä sitä ihan kohtuullisesti jaksoi kun tiesi kuinka hetken aikaa sellainen jatkuu. Huomattiin myös, että jostain syystä pääkoppa alkoi hapertumaan:D Unohdettiin aivan kaikki. Jokainen asia olis pitänyt kirjoittaa paperille ja laittaa muistutus kännykkään. Pahin oli siinä kohtaa kun yhtenä aamuna tuntematon numero soitti mulle, vastasin ihmeissäni ja henkilö esittäytyi meidän lastenvalvojaksi. "Niin, että oletteko tulossa, teillä oli aika 20min sitten?" Hupsis! Paniikissa laitettiin äkkiä kamat kasaan ja lähdettiin. Onneksi päästiin vielä. Muuten adoptio sujui varsin vaivattomasti eikä siinä kovin kauaakaan kestänyt.


Parin kuukauden jälkeen päätettiin alkaa järjestämään vuorokauteen myös jotain rytmiä. Siihen asti vauva oli vaan mennyt oman rytmittömyytensä mukaisesti ja yleensä oli virkeimmillään illalla. Ensin A meni nukuttamaan L:ää ja mä leikitin vauvaa (ainoa hetki päivässä sille saada täydellinen huomio vain itseensä). Sitten kun L nukahti A lähti nukuttamaan vauvaa ja mentiin myös molemmat itse nukkumaan. Uusi rytmi oli sellainen, että mä nukutin L:n samalla kun A nukutti vauvan. Näin meille jäi vielä illalla hetki olla ihan kahdestaan ja tehdä omia juttuja. Tää on ollut suuri helpotus!

Sellainen nelisen kuukautta siihen meni, että L tottui uuteen perheenjäseneen ja alkoi taas palautua omaksi itsekseen millainen oli ollut ennen vauvan syntymää. Leikit alkoivat sujua itsekseen ja myös uhmakohtaukset helpottivat. Tätä nykyä L ei myöskään enää reagoi siihen jos huomaa pikkusiskon saavan huomiota ja rakkautta. Aiemmin se aina alkoi silmäilemään ja tuli sitten vaatimaan huomiota myös itselleen.

Nimiäisissä

Parin kuukauden iässä oli aika pitää vauvalle nimiäiset. Etukäteen jännättiin sitä kuinka monelle L ehtii nimen paljastaa ennen nimiäisiä. (Vastaus: kaikille paitsi kahdelle). Ei haluttu, että L joutuisi kahta kuukautta puhumaan vain vauvasta tai pikkusiskosta, vaan haluttiin ottaa nimi käyttöön jo heti. Tottakai 2,5-vuotias sen sitten kaikille möläyttää:D Ehdittiin onneksi lähettää nimiäiskortit, joista selvisi taas pieni vihje nimestä + alkukirjain. Joitakin veikkauksia saatiin siis kuulla ennenkuin nimi oli kaikkien tiedossa. Mun vanhemmat osuivat jälleen kerran melkein oikeaan, kovia arvaamaan ovat! Nimiäiset meni mainiosti. Tällä kertaa oltiin ihan kotona, ruuat tilattiin samasta paikasta kuin viimeksi. Tilaisuus noudatti samaa kaavaa kuin L:n nimiäisissä: ensin kummi lausui kummirunon (eri runo kuitenkin) ja sitten laulettiin yhdessä (tällä kertaa mä säestin kitaralla pianon sijaan). Sen jälkeen sitten vapaata oleilua ja valokuvien ottamista. Pikkuneiti sai nimen, joka alkaa kirjaimella S. Seikkailkoon hän siis sillä nimellä blogissa tästä lähin.

Kutsu ilman sukunimeä ja osoitetietoja:D
Pikku S on tietysti ehtinyt kasvaa ja kehittyä puolen vuoden aikana huimasti. Pituutta oli 5kk neuvolassa yli 68 ja painoa reilu 9kg. Jep, maito maistuu tällekin kaverille! Luonteeltaan nää on hyvin erilaisia. S tosiaan on varsin tempperamenttinen. Jos joku on hauskaa, se on TODELLA hauskaa. Sitten nauraa räkätetään. Mutta heti kun ei ole kivaa, on TODELLA kurjaa. Ja sitten itketään pää punaisena. S ei ole yhtä kova liikkumaan kuin L, mutta kovat höpöttelyt se aloitti jo huomattavasti aiemmin. Se ei yleensä itke öisin, mutta heräilee tosi paljon. Muutama kuukausi on mennyt tässä ihan viime viikkoja lukuunottamatta siten, että S herää syömään, nukahtaa siihen ja herää max vartin päästä uudestaan. A:lla on siis ollut varsin rankkaa. L ei enää ole elokuun jälkeen nukkunut päiväunia, joten joka päivä ei ole hyvää lepohetkeäkään. Ja S ei suostu syömään tuttia (se on näillä samaa). Siitäkään ei siis ole hyötyä.


L käy edelleen päiväkodissa kolmena päivänä 4h kerrallaan. Päiväkoti tarkoittaa tietysti pöpöjä. S sai ensimmäisen flunssansa kaksiviikkoisena. Tällä hetkellä se on sairastanut jo 7 tai 8 kertaa. Yhdellä kerralla sille tuli korvatulehdus ja tärykalvo repesi. Tarvittiin antibioottikuuri, se harmittaa aika paljon kun noin pieni vielä kyseessä. Nyt talvella sillä on ollut myös ihan jatkuvasti yskää ja nuhaa kun edellinen flunssa ei ehdi parantua ennen seuraavan tuloa:(

L täytti nyt muutama viikko sitten 3 vuotta. Se on tuntunut aika hurjalta. Iso ikä jotenkin. Synttärijuhlat saatiin viettää ihan oikeana syntymäpäivänä. 3-vuotiskuvat oli tarkoitus ottaa seuraavana viikonloppuna, mutta se sitten jäi. Viikolla L vietti synttäreitä päiväkodissa ja sai samana päivänä valitettavasti yhdeltä kiusanhengeltä metallisen jäätyneen ämpärin päähänsä. Otsaan tuli todella suuri haava ja tälli oli niin kova, että siitä tuli myös aivotärähdys. L oksensi ja voi pahoin melkein kaksi päivää. Muut aivotärähdyksen oireet jatkuivat vielä pari päivää lisää (väsymys, vaitonaisuus, tasapainohäiriöt ym). Univaikeuksia sillä on edelleen, näkee painajaisia ja heräilee. Haavakaan ei ole lähellekään parantumassa. Vasta tällä viikolla selvisi, että haavan hoidossa on käynyt aluksi hoitovirhe kun se liimattiin. Siihen olisi pitänyt laittaa vuotavuudeen ja syvyyden vuoksi tikit. Liimaus oli auennut ja haava alkoi tulehtua. Ollaan käyty 8 (vai 9, en pysy laskuissa) kertaa lääkärissä tän takia, yksityisellä ja julkisella. Tällä hetkellä L:llä on otsassaan 0,5cm syvä ja 2cm leveä reikä. Ollaan saatu lähete plastiikkakirurgille ja vihdoin myös hoitoa haavaan, ettei se tulehtuisi. Kiusanhenki on pyytänyt anteeksi ja välit on onneksi saatu paikattua ja L palasi päiväkotiin keskiviikkona.


3-vuotias L on todella kova höpöttämään. L on empaattinen, kilpailuhenkinen, huumorintajuinen, touhukas, ystävällinen, kovapäinen ja liikunnallinen. Aivan ihana pieni tyttö. Tällä hetkellä kovassa huudossa on lautapelit, Salama McQueen (ja muut Autot), My little pony, Pipsa possu, Ryhmä Hau, Sylvanian families, kirjat (mm. Mintut, Barbapapat ja Scheffler & Doladsonin sadut), duplot, ulkoileikit, kujeilu, piirtäminen, auttaminen ruuanlaitossa, pikkusiskon hoitaminen, kaverit ja perheenjäsenet, musiikki ja pianonsoitto. Lempielokuva on Autot, lempivärit musta ja keltainen (näitä halusi myös synttäreiden teemaväreiksi) ja lempilaulu Aa ramsamsaa. Se oppii kaikki laulut häkellyttävän nopeasti ja onkin oikea jukeboxi! L on nykyään sellainen että siitä on ihan mahdoton saada valokuvaa. Se yleensä kääntää päänsä pois tai alkaa pelleilemään. Sillä on melkein kaikissa kuvissa kieli ulkona tai joku ihme irvistys!


Aluksi tuntui, että tytöt on ihan saman näköisiä. Myöhemmin alkoi tuntua ettei niissä ole mitään samaa:D Ehkä totuus on jossain siinä välissä.

Ihaninta on seurata sisaruksia yhdessä. Se kun näkee kuinka tärkeitä ja rakkaita siskokset ovat toisilleen. Halit ja suukot on niin hellyyttäävää katsottavaa! Ne on myös toistensa parhaat naurattajat. Nää puoli vuotta on olleet ihanaa aikaa. Vaikka varsinkin ensimmäiset kuukaudet oli aika sekasortoisiakin ja aika kului niin nopeasti ettei edes muista meillä olleen kuvissa esiintyvää pientä vauvaa, näiden kahden näkeminen tekee siitä sen kaiken arvoista. Meidän perheestä on tullut täydellinen<3

Heippa!


6 kommenttia :

  1. Olipas kiva lukea teidän kuulumisia pitkästä aikaa! Ihanat tytöt teillä on ja ihan mun silmään ainakin on heissä samaa näköäkin! :) On teillä kyllä ollut huonoa tuuria ton L:n haavan kanssa, voi että! Toivottavasti lähtisi nyt sitten kunnolla parantumaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vihdoinkin sain aikaiseksi ottaa sellaisen hetken että sai kirjoitettua:) L:n haava on onneksi vihdoin alkanut parantumaan. Arpihan siinä on, mutta yllättävän pieni ja siisti verrattuna haavan kokoon. Lueskelin jokin aika sitten teidänkin blogia, voi pikku Alekia kun joutunut pienenä noin pitkäksi aikaa sairaalaan! Varmasti ollut tosi kova huoli teillä, voimia! Toivottavasti siellä voidaan jo paremmin ja masuoireiden syy on selvillä.

      Poista
  2. Ihana lukea kuulumisia! Kävin myös kattomassa vastauksenne siihen mun kommenttiin! :)
    Mun mielestä kyllä tytöt on ihan samannäköisiä, suloiset <3
    Tosi ikävä toi L:n haavahommeli ja vielä kun haavan kanssa on saanut taistella, toivottavasti päiväkodissa ei enää uutta haaveria satu! (Muistan ite omasta lapsuudesta, kun tollanen kiusankappale oli aina kuvioissa, kunnes hänen äitinsä vaihto lapsen hoitopaikkaa, koska ”eihän meidän tyttö..” kun asiasta hoitajat ottivat kyseisen lapsen vanhemman keskusteluun)
    Ihanaa kevättä teidän perheelle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on pahimpia kun vanhemmat ei tahdo uskoa omasta nupustaan mitään pahaa.. Tuntuu että jokaisessa päiväkodissa on aina se yksi kiusanhenki joka terrorisoi muita! Täytyy toivoa että nyt on tarkempi vahdinta ettei mitään pääsis enää tapahtumaan.

      Onnea vielä teidän suureen päivään, lähenee lähenee:D

      Poista
  3. Olipa kiva lukea teidän kuulumisia pitkästä aikaa! :) Aivan ihanat tytöt teillä!! <3

    VastaaPoista

Blog Design by Get Polished