Synnytyksen ihme

Nykyään ajatukset on alkaneet pyöriä aika paljon synnytyksen ympärillä. Vielä joitain kuukausia sitten synnytys ei oikein kunnolla edes kiinnostanut, siitä ei tiennyt mitään eikä sitä välittänyt ajatella. Pään täytti ennemminkin asiat ultrakäynneistä ja muista alku- ja keskiraskauteen kuuluvista asioista. Mutta nythän ei enää ole keski- saati sitten alkuraskaus! Nyt eletään loppuraskauden aikaa! Synnytys tuntuu olevan jo kohta oven takana joten tietystikin sitä alkaa ajatukset siirtymään siihen huikeaan tapahtumaan tän matkan päässä. Ehkä kuukauden verran on tullut ahmittua blogeista synnytyskertomuksia ja mietteitä viimeisiltä raskausviikoilta. Ollaan tietysti katsottu telkkarista Toisenlaisia äitejä ja kaikki Erilaisten äitien uusinnat (niitä ei aiemmin olla nähtykään). Siinä näkee aina pätkän jännittävää synnytystä. A katsoo aina ihan kauhuissaan kun ne naiset huutaa kivusta. Tuntuuhan se tietysti ihan järkyttävältä katsoa kun ihmiset huutaa ja itkee kivusta, ja tietää että toi on itsellä edessä vain muutaman kuukauden päästä.

Pari päivää sitten kiinnostus synnytystä kohtaan sai ihan uudenlaista puhtia kun Erilaisten äitien jaksossa pariskunta katsoi netistä synnytysvideoita koska mies pelkäsi pyörtyvänsä synnytyssalissa. Samaistun tohon mieheen siinä mielessä että myös mä oon kärsinyt pyörtyilystä ja joskus piti rampata lääkärissä jatkuvasti tutkimuksissakin mutta mitään pätevää syytä ei oo löytynyt. Ei mua ihmisen veri tai suolenpätkät pyörrytä kylläkään mutta toi synnytyksen ihme on sen verran käsittämätön tapahtuma että siihen suhtautuminen vähän mietityttää. Mä en koskaan ole kokenut raskautta tai synnytystä omaksi jutuksi vaan toivoin jo lapsena että musta tulisi "isä". Sittemmin tajusin että voin adoptoida. Naisten kanssa seurustellessa tietysti heräsi ymmärrys siitä että pariskunnasta se toinen osapuoli voisi synnyttää. Alusta asti on siis ollut selvää että A on meillä se jota yritetään saada raskaaksi ja se on sille ollut ok, koska on aina halunnutkin "kokea" raskauden. En ihan tiedä mikä mulla on tohon raskauteen ja etenkin synnytykseen mutta koska se nyt on sen verran vieraan tuntuinen juttu niin herää kysymys; mitäs jos mä pyörryn synnytyksessä kun näen että se vauvan pää killuttelee A:n jalkovälissä?!

Ajattelin että pitäisköhän munkin selvittää etukäteen mitä siellä synnytyssalissa oikeasti tapahtuu ettei tule sitten yllärinä. Siedätyshoitoa tavallaan. Kaivoin netistä sitten jonkun synnytysvideon jossa kuvakulma oli asetettu justiinsakin sinne missä tapahtuu. Äänet hiljensin suosiolla ettei tulis liian autenttista. A ei tietenkään halunnut katsoa sitä videota:D Voin kertoa et oli aika karu kokemus! Hoin vaan kokoajan et ei se vauva voi mahtua tuolta ja se kun näki että värkit venyi, paukkui ja repeili oli aika.. huh huh, en keksi sanaa. Ja sieltä se vauva sitten tuli ulos. Itketti liikutuksesta ja oli huono olo. Mutta en pyörtynyt! Vatsassa kuitenkin velloi vielä ainakin puoli tuntia videon jälkeen ja mieliala oli aika sekava joten päätin jättää synnytysvideot siihen. Ainakin tällä erää.

Samana yönä en meinannut millään saada unta. Jännitti niin älyttömästi! Painoin korvan A:n vatsalle ja kuuntelin vatsan ääniä ja tunnustelin vauvan liikehdintöjä. Supisinkin sille hiljaa että pian kohdataan. Siis jännitti niin paljon se synnytys! Ei huonolla tavalla vaan silleen kun lapsena odottaa joulua! Seuraavana päivänä lueskelin lisää synnytyskertomuksia ja onnistuin saamaan itseni niin tunteelliseen tilaan että hymyilin onnesta yksinään ja meinas siinä taas tippakin tulla linssiin. Oi että mä odotan sitä kun saadaan meidän lapsi syliin.

28+6. Iso maha ja turvonneet sormet:)