maanantai 6. lokakuuta 2014

24+2 ja hulinaa

En olekaan ehtinyt viime aikoina paljoa kirjoitella. Viime viikko oli jotenkin todella kiireinen ja gradun palautuksen deadline lähenee erittäin uhkaavasti (2 viikkoa aikaa). Joten tässä voi nyt olla vielä pari hiljasempaa viikkoa edessä! Viime viikkoon ehti mahtua tosiaan kaikenlaista: neuvolaa, fyssaria, kaksin verroin synttärikemuja, golffia, uintia, leffassa käyntiä, kelan asioiden hoitelua, mammavaateshoppailua ja aivot narikassa sohvan pohjalla lepäilyä. Kaikesta puuhasta huolimatta aika ei ole lähtenyt kulkemaan vikkelämmin, vaan viikot etenee hitaasti, mutta varmasti.

Viikko sitten A:n äiti kävi tuomassa Kreikan matkan tuliaiset pikkuselle
Vauvasta on tullut aika kova potkimaan, sen lisäksi että iskut tuntuu hyvin mahan läpi, ne myös näkyy! Vatsa heilahtaa kun tulee potku! A havaitsi tän viime viikolla töissä. Ihmetteli kun paita vaan heilui samalla kun beibi monotti. Kotona illalla mäkin pääsin seuraamaan tätä huvitusta. Selkeä uni-valverytmi on myös löytynyt: kova liikuskelu alkaa aina tiettyinä aikoina päivästä. On se kyllä niin hauskaa tunnustella vauvan liikkeitä! Perjantaina meitä kohtas kyllä pieni huolikin kun noi liikkeet on olleet niin tarkalleen samanlaisia ja sitten yhtäkkiä eivät olleetkaan. Keskiviikkoiltana meille tuli vähän kähinää väsyneenä jostain ja sen jälkeen vauvan liikkeet väheni. Torstainakaan niitä ei tullut tavanomaisesti ja perjantaina vain muutama potku aamulla. Iltapäivällä A teki liikelaskun ja kyllä se 10 potkua tuli täyteen alle tunnissa, mutta koska siinä olikin sitten kaikki liikkeet niin päätettiin että nyt olis paras soittaa neuvolaan ja kysyä onko ihan ok. Oltiin aika huolissamme jo että säikähtikö vauva sitä riitelyä ja voiko sellaisesta seurata jotain pahaa. Neuvolassa ei oltu kuitenkaan kovin huolissaan, mutta sanoi että soittakaa vielä naistenklinikalle. Niin A sitten soitti ja siellä sanottiin että ei syytä huoleen eikä tarvetta tulla näyttämään. Välillä vauvalla on erilaisia päiviä ja se on myös voinut kääntyä eripäin ja potkii nyt istukkaa jolloin potkut ei tunnu. Viikonlopun aikana potkuja alkoikin sitten tulla taas enemmän joten eiköhän kaikki ole hyvin!

Jättimasu vol.2 ja uudet mamma-collarit:D

Toissaviikon lopussa A oli raskaana olevien fyssariryhmässä. Ekaa kertaa mä en päässyt mukaan johonkin vauvaan liittyvään! Siellä oli käyty läpi raskausajan ergonomiaa ja lantionpohjalihasten jumppaamista ym, mutta lisäksi myös vauvan käsittelyä. Harmitti että siihen en päässyt mukaan vaikka olihan toi selkeästi muuten enempi mahakkaiden juttu. Nivaska ohjeita tuli kotiin miten pitäis harjoitella. Kiva kyllä että kaikenlaista järjestetään raskaana oleville!

Keskiviikkona oltiin neuvolassa. Alussa otettiin verenpaineet (loistavat) ja virtsanäyte, joka näytti että glukoosi on plussalla. Eli ensi viikolla sitten seuraa sokerirasitustesti raskausdiabeteksen varalta:( A vähän jännittää sitä koska joutuu juomaan sokerilitkua joka ei varmastikaan ole kovin hyvää.. A kyseli tarkkaan kokeesta esim että minkä kokoisesta lasista siellä joutuu juomaan:D Mutta mä meen mukaan ja yritän pitää seuraa sen pari tuntia niin eiköhän siitä ihan hyvin selvitä. Meidän oma terkka oli sairaana ja sijaistamassa oli joku kätilöopiskelija. Onneksi se oli ihan mukava ja toinen neuvolahoitaja kävi tarkistamassa kriittisillä hetkillä miten sujuu. Hemoglobiini oli hyvä ja samoin vauvan sykkeet joita kuunneltiin. Tää oli eka kerta kun kunnolla kuunneltiin niitä ja olihan se aika hienoa! Saatiin nyt myös se raskaustodistus joten päästiin sitten täyttelemään noita kelan papereita. Se vaan on niin rasittavaa puuhaa, eikä ihan helppoakaan joten tässä meni sitten muutama ilta sitä tehdessä. Mutta nyt on viimeinenkin lomake viimeistelyä vaille valmis! A selvitti vielä tänään parit yksityiskohdat töistä joita täyttöön liittyy niin päästään illalla ne vielä täydentämään.

On niin ihanan syksyistä!




Perjantai-iltana vietettiin jälleen A:n synttäreitä! A olikin aika ihmeissään että kuinka kauan nää synttärit oikein jatkuu:D Mutta kai se on syytä juhlia kun tulee 30 täyteen. A:n veli otti muhun keskiviikkona yhteyttä että haluais yllätyksenä viedä meidät perjantaina syömään synttärilahjana A:lle. Velihän asuu A:n kotikaupungissa Porissa joten ei ollut mitenkään odotettavissa että se tänne olis pyyhältämässä nyt. Varsinkaan kun A on itse menossa ylihuomenna loppuviikoksi Poriin. (Yhyy jään yksin!). Niinpä suunniteltiin sitten iltaa salaa ja perjantaina oli yllätys melkoinen kun vein A:n ravintolaan ja siellä oli veli, sen tyttöystävä ja A:n äiti! Oli kyllä ihana ilta ja ruoka tosi hyvää. A:n veli ja tyttöystävä tuli vielä meille yöksi joten ilta venyi yli yhteen asti. Seuraavana aamuna niillä oli aikainen lähtö takaisin kotiin eli unet jäi aika vähiin. Lähdettiin siitä sitten itsekin synttärikemuille Kotkaan kun mun veljen nuorin lapsi täytti 4. A sai sieltä synttärilahjan jossa oli suklaata ja ihana pörröhaalari ja pipo vauvalle! Sieltä kun kotiuduttiin illalla joskus seiskan jälkeen oltiin aivan törkeen väsyneitä. En muista millon viimeksi oon ollut noin uupunut. Maattiin vaan sohvalla ja katottiin Solsidania aivot aivan totaalisen off-tilassa! Sunnuntai onneksi oli rauhallisempi, mutta kyllä siihenkin tekemistä mahtui kun täytyi siivota ja täyttää noita kelapapereita. Ehdittiin käydä kuitenkin uimassakin ja illalla rentoutua. 
A:n synttärilahja :)

Käytiin tosiaan raskausvaateostoksillakin koska A:lle mahtuvat normipaidat on alkaneet käydä vähiin. Löytyikin hyvä määrä tosi kivoja raskauspaitoja joilla varmasti pärjäillään raskauden loppuun asti. Käytiin myös alusvaateostoksilla koska nyt jo monta kuukautta mahan lisäksi A:n rintavarustus on tietysti kasvanut. Tässä onkin ollut muutaman kuukauden sellanen olo että vanhoista liiveistä pursutaan ulos. Mutta oltiin me silti aika ihmeissämme kun kuppikoko kasvoi NELJÄLLÄ!! Jestas että naurettiin kun käveltiin kotiin. Että olihan se nyt hyvä vihdoin käydä sitäkin vaatevarastoa uudistamassa..

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Blog Design by Get Polished