maanantai 22. syyskuuta 2014

Beben iltajumpat

Eilen illalla vauva pisti ekaa kertaa oikein kunnon iltajumpat pystyyn. Tosi voimakkaat potkut seurasi toisiaan ja vatsassa selvästi möyrittiin ja vaihdeltiin asentoa koska iskuja tuli eri puolille mahaa. Oltiin ihan fiiliksissä koska mäkin tunsin ne, aiemmin kun oon tuntenut niin ne on olleet voimakkuudeltaan samaa kuin miltä A:n syke tuntuu, mutta nyt ne oli monin kerroin vahvempia! Ihan superia! Siellä se pieni puuhailee omiaan. Se saa tuntumaan että siellä on oikeasti pieni ihminen! Meidän pieni ihminen!


Lauantaina oltiin tosiaan Tallinnassa ja tuotiin toki beibillekin tuliaisia. Matkaan tarttui 2 yökkäriä, kylpylelu ja kylpykirja sekä tuttinauha. Hauska reissu kyllä! Sunnuntaina A:n ystävän lähdettyä löysäiltiin loppupäivä. Ei jaksanut oikeastaan tehdä mitään ja ihan kivaa oli vaihteeksi viettää päivää niinkin. A nukkui tietysti yli 2 tuntia päikkäreitä kuten sillä tapana on aina kun ehtii. Se on kyllä sellanen et jos se käy sängylle makaamaan niin nukahtaa siihen samantien:D Mutta hyvä kun nukkuu, keho kuitenkin tarttee enemmän lepoa nyt. Illalla katseltiin telkusta vielä Tanssii tähtien kanssa ja selailtiin vähän vauvasovelluksia ja mietittiin ajan kulkua. Oon kuullut että yleensä aika humahtaa tosi nopeasti viikoilla 20-30 ja sitten taas hidastuu. Mä vähän luulen että meillä on toisinpäin. Nää pari viikkoa, kuten oon varmaan ehtinyt jo kitistä useasti, on kuluneet tosi hitaasti. Sit taas ne viikot 16-20 katosi aivan käsittämättömän nopeasti. Nyt ei oikein oo mitään erityistä kiinnostavaa ohjelmaa edes tiedossa, seuraava ultra vasta sillon loppuraskaudesta, perhevalmennuksetkin vasta marraskuussa. Siinä kun seurattiin sitä Pregnancy+ aikajanaa niin alkoi näyttää siltä että viikon 30 jälkeen on taas kaikkea kiinnostavaa. Et varmaan sillon aika alkaa taas kulumaan nopeammin kun on just noi vauvaan liittyvät tapahtumat, itsenäisyyspäivä, joulun odotusta ja siihen liittyvää puuhaa (oon aivan hullu jouluintoilija nimittäin), uus vuos ja sitten saakin laittaa kaiken valmiiksi vauvan tuloa varten. Voi että mä odotan sitä!

Toi kylpykirja nyt on tietenkin viroksi mutta ajateltiin että eipä siitä haittaa ole kun eihän se sitä osaa lukea ja me nyt voidaan kehitellä vaikka mitä kylpytarinoita! Ja translatorilla saatiin noikin tekstit suomennettua, samalla opittiin vähän viroa:)

Onneksi ens viikolla on neuvola ja sitten saadaan raskaustodistus niin voidaan alkaa setvimään kelan kanssa noita tukiasioita. Oon mä yrittänyt sillä äitiyspäivärahalaskurilla itsekin laskeskella tukien määrää mutten oikein luota että oon saanut ne välttämättä oikein:D Sitten sais hakea jo äitiyspakkaustakin. Me ehkä yritetään silti malttaa mielemme sen kanssa koska meillä ei nyt oikein ole järkevää paikkaa mihin sen voisi tyrkätä. Tietysti sitä haluais päästä ihastelemaan paketin sisältöä! Harmi vaan kun sitä on tullut katseltua jo niin monta kertaa Kelan sivuilta tän vuoden aikana että alkaa aika hyvin muistamaan mitä paketti sisältää. Mutta uusi ei varmasti ehdi tulla meidän aikatauluun vaikka kuinka venytettäis paketin hakemista! Joissain Facebookin äitiysryhmissä on ollut spekulointia uuden pakkauksen julkistamisajankohdasta ja osa arveli että tulee vasta kesällä, ja osa että keväällä. Niin että ne jotka on vähän aiemmassa vaiheessa raskautta saa varmaan uuden paketin:) On tossa nykyisessäkin söpöjä juttuja, kuten apinamakuupussi, mutta myös meidän makuun ihan susirumia juttuja. En yhtään tykkää sellaisista retroruskeista ja -oransseista, mutta hyvä että pakkaus on monipuolinen jotta niillekin löytyy jotain ihanaa jotka tollasista tykkää!

Etsiskelin tossa vähän tietoa näistä erittäin aikaisista keskosista. En tiedä miksi mua kiinnostaa niin kovasti näillä viikoilla syntyvät vauvat, ehkä ainakin osittain siksi että mietiskelin niistä eilisistä potkuista että minkä kokoinen jalka siellä potkii ja miltähän vauva näyttää. Löysin kaikenlaisia kuvia ja tarinoita viikoilla 22-24 syntyneistä vauvoista. Yksi oli syntynyt peräti viikolla 17 ja selvinnyt! Ihan uskomatonta. Tietysti niillä on yleensä erilaisia kehityshäiriöitä, mutta yhden vauvan tarina oli tosi hieno. Se syntyi viikolla 23 ja selvisi hienosti ilman vakavampia vaurioita. Nyt tää tyttö on 20kk vanha ja niin suloinen! Sen äiti pitää blogia ja jämähdin lukemaan sitä. Tässä linkki jos aihe kiinnostaa http://sweetbabyelsie.blogspot.fi/

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Blog Design by Get Polished